Tummat silmänaluset johtuvat monesta tekijästä, ja tummuus voi olla joko ihon pigmentissä tai verisuonistossa ihon alla. Verenkierrolliset tummat silmänaluset ovat pitkälti geneettiset, hoitamalla ja elintavoilla niihin pystyy kuitenkin jonkin verran vaikuttamaan. Ikääntyessä ihon pigmentistä tulee epätasainen, silloin tummat silmänaluset johtuvat ihon pigmentistä. Hoito riippuu tietenkin tummien silmänalusten syystä.
Jos tummat silmänaluset johtuvat verenkierrollisista syistä, niitä yleensä pahentaa riittämätön unensaanti, huonossa asennossa nukkuminen, epäterveelliset elämäntavat, kuten tupakointi tai liiallinen alkoholinkäyttö. Silmänympärysiho on ohut, ja lähellä ihon pintaa kulkevat kapillaarit, eli pintaverisuonet saattavat kuultaa tuon ohuen ihon pinnan läpi. Iho toimiii aktiivisimmin silloin kun muu vartalo ja elintoiminnot ovat enemmän levossa, etenkin aamuyön tunteina. Mikäli tuolloin toistuvasti valvotaan, ei ihon toiminta ole niin tehokasta kuin sen kuuluisi olla, ja silloin verenkierto ei myöskään ole yhtä tehokasta. Veri jää ikäänkuin enemmän paikoilleen, muualla iholla se saattaa näkyä harmautena ja sameutena. Silmänympärysiho on ainoa kohta, jossa iho on niin ohutta, että tuo näkyy tummuutena ihon pinnalla. Nukkumista suositellaan selällään, näin verenkierto olisi kaikkein tehokkainta, eikä veri pakkautuisi tai jäisi jumiin tietylle alueelle. Tupakan myrkyt ja liiallinen alkoholinkäyttö tuhoavat kapillaarien seinämiä, jolloin verenkierto ei ole riittävän tehokasta. Hoitona tietenkin suositellaan aina riittävää nukkumista ja terveellisiä elintapoja.
Tummat silmänympärykset ovat yleensä väriltään hieman sinertävät. Mikäli niitä tahdotaan peittää, peiteaineen sävy valitaan peitettävän kohdan värin vastavärin mukaan; sinisen vastaväri on oranssi. Ainutlaatuinen Total Eye Care silmänympärysvoide on rautaoksidin ansioista sävyltään hieman oranssi, jolloin se häivyttää tummia silmänalusia. Maitohappo lisäksi tasoittaa ihoa ja titaanioksidin ansiosta tuote suojaa haitallisilta auringon UV-säteiltä. Peiteaineissa on usein keinotekoisia väriaineita, jotka saattavat ärsyttää ja tukkia herkkää ja ohutta silmänympärysihoa. Dermalogican tuotteissa ei ole mitään keinotekoisia tuoksu- eikä väriaineita, jolloin vältytään herkistymiseltä.
Blogissani paneudun ihonhoitoon, erilaisiin ihon ja ihonhoidon haasteisiin ja niiden ratkaisemiseen. Jokainen iho on yksilöllinen ja näin ollen vaatii erilaista hoitoa. Intohimoni ihonhoitoon syttyi viimeistään löydettyäni tehokkaan Dermalogica-ammattikosmetiikkasarjan.
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
Pakkassuojaksi Barrier Repair ja Climate Control
Talvi ja pakkaset ovat taas ajankohtaisia. Ilmaston muuttuminen tuo mukanaan monenlaisia haasteita ihoille. Ilman viiletessä ilmankosteus on pienempi, jolloin ihosta haihtuu kosteutta enemmän ympärillä olevaan ilmaan. Lämpötilanvaihtelut herkistävät ihoa ja etenkin herkkäihoisille ihon lehahtelu ja punoittaminen on tyypillistä. Kapillaarit eli pintaverisuonet ovat kovilla lämpötilanvaihtelun, pakkasilman, tuulen ja viiman ansiosta.
On selvää, että ihoa täytyy hoitaa ja suojella lämpötilanvaihteluiden ja kylmän ilman mukanaan tuomilta haasteilta entistä enemmän. Koska kosteuden haihtuminen iholta on suurempaa, tarvitaan enemmän kosteutta. Lisäksi kosteutta tarvitsee ikäänkuin "tilkitä" ihoon, eli estää kosteuden haihtuminen. Lisäksi ihoa tarvitsee suojella pakkasen, tuulen ja viiman aiheuttamalta ahavoitumiselta.
Dermalogican herkän ihon hoitolinjasta löytyvä Barrier Repair -kosteusvoide on edistyksellinen sitomaan kosteutta ja estämään kosteuden haihtumista iholta.Voide on vedetön, joten ulkoilemaan voi lähteä vaikka välittömästi tuotteen levityksen jälkeen. Barrier Repair rauhoittaa, suojaa sekä vahvistaa ihon suojabarriääriä. Osalle tuote riittää yksistään kosteuttamaan, mutta monille suosittelen sitä lisävoiteena talviaikaan toisen kosteusvoiteen päälle. Näin se sitoo myös toisen kosteusvoiteen antaman kosteuden ihoon ehkäisten kosteuden haihtumista.
Climate Control on erityisen tehokas suojaamaan ihoa pakkasilman, tuulen ja viiman aiheuttamalta punoitukselta. Tuote sopii hyvin myös saunaan liialta kuumuudelta kasvojen herkkää ihoa suojaamaan. Tuote on ikäänkuin "toppatakki kasvojen iholle", vartalon iho tulee suojattua tehokkaasti vaatetuksella, mutta kasvoilta, missä iho on ohuinta ja herkintä, tuo vaatteiden antama suoja puuttuu. Climate Control suojaa ihoa kosteuden haihtumiselta, ilmaston aiheuttamilta vaurioilta ja parantaa ihon omaa luonnollista puolustusjärjestelmää. Tuote on ainutlaatuinen erityisesti talvella ulkoliikuntaa harrastaville ehkäisemään ihon herkistymistä ja punoitusta.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015
Uusi! Overnight Retinol Repair
Suomessa lanseerattiin viime viikolla huikea uutuus, Overnight Retinol Repair, yksilöllistettävä retinolitehoaine joka korjaa ikääntymisen merkkejä. Tämä on odotetuin tuote Dermalogica-valikoimaamme. Tuotteen päävaikuttavana raaka-aineena on nimensä mukaisesti retinoli. Retinolia on pitkään käytetty kosmetiikassa ikääntymisen merkkejä ehkäisemään ja ihon uusiutumista nopeuttamaan. Retinoli on valtavan tehokas ja monivaikutteinen raaka-aine, valitettavasti siihen liittyy paljon myös ikäviä sivuvaikutuksia. Sivuvaikutusten vähentämiseksi Dermalogicalla työskenneltiin pitkään ennen retinolituotteen lanseeraamista.
Overnight Retinol Repairin 0,5% mikrokapseloitu retinoli lisää kollageenin tuotantoa ja solukiertoa, vähentää pieniä juonteita ja ryppyjä, ihon epätasaista sävyä ja tasoittaa ihoa. Tuotteen tehokkaat peptidit tehostavat kollageenin tuotantoa, kiinteyttävät ihoa, kosteuttavat ja kirkastavat ihon sävyä. Kollageenilla on iso merkitys ihon tukirakenteena ihon kimmoisuuden ja napakkuuden säilyttämiseksi. Lakritsin ja laventelin ansiosta tuote on myös ihoa rauhoittava.
Overnight Retinol Repairissa on käänteentekevää se, että tuotteen mukana tulee aina Buffer Cream -voide, jolla tuote pystytään yksilöllistämään, ja ihoärsytykset minimoimaan. Buffer Cream on erittäin kosteuttava voide, joka rakentaa ihon sietokykyä retinolille. Tuotteen käyttöön annetaan aina henkilökohtaiset ja yksilöllistetyt ohjeet ammattilaisen luona.

tiistai 6. lokakuuta 2015
Ihon kirkastaminen vs. vaalentaminen
Edelleen kuulen työssäni, kuinka toiset ihailevat auringon ruskettamaa ihoa. Aurinko on yksi ihon pahimmista vihollisista, UV-säteilyn aiheuttamat soluvauriot esiintyvät yleensä vasta vuosien UV-säteilylle altistumisen jälkeen. Arkikielessä puhutaan vielä maksaläiskistä ja kuvitellaan niiden olevan iän mukanaan tuomia muutoksia iholla. Tämä on täysi myytti ja nuo pigmenttiläiskät pysytään lähes täysin ehkäisemään riittävällä auringolta suojautumisella. Ihonväri määräytyy ihon ominaisvärin ja muuttuvan ihonvärin perusteella. Ihossa olevan melaniinin määrä määrittää ihonvärin, perusmelaniinipitoisuus
on geneettisesti peritty ja se määrittää ihon ominaisvärin. Muuttuvaan
ihonväriin vaikuttaa auringon valon lisäksi esimerkiksi hormonit.
Meillä Suomessa tosiaan vielä hieman ihaillaan tuota auringon ruskettamaa ihoa, mutta aihe on hyvin mielenkiintoinen maailmanlaajuisesti. Monesti ihannoidaan juuri sitä, mitä itsellä ei ole. Minulla oli loppukesällä aivan huikea tilaisuus osallistua Dermalogican kansainväliseen kongressiin. Dermalogicalla on hyvin suuri asiakaskunta Aasiassa sekä Afrikassa. Kun ihonväri on luonnostaan tumma, ihaillaan vaaleaa ja kuulasta ihoa kovin paljon. Aasian kosmetiikkamarkkinat ovat melkoisen mielenkiintoiset ja villit, siellä käytetään valtavan paljon rahaa ja jopa huomattavan vaarallisia kosmetiikkatuotteita ihon vaalentamiseen. Onneksi Amerikassa kosmetiikkateollisuutta valvoo FDA (Food and Drug Administration) ja EU:ssa on hyvin tarkka ja ajantasalla oleva kosmetiikkalainsäädäntö; voimme siis huoletta käyttää kaikkia kosmetiikkatuotteita, joita markkinoillamme on.
Ihonhoitotuotteiden avulla pyrimme vaikuttamaan muutuuvaan ihonväriin, eli kirkastamaan auringon valon aiheuttamia pigmenttimuutoksia, tai iän mukanaan tuomaa sameaa ja elottoman sävyistä ihoa. Nykyään ihonhoidossa käytetään enemmän termiä 'kirkastaminen' kuin 'vaalemtaminen'. Vaalentaminen on melaniinipigmentin eliminointia ja vähentämistä ihossa. Kirkastamisella tarkoitetaan ihan kaikkea ihonsävyä tasoittavaa hoitoa sekä ihon hehkun lisäämistä.

Silmänympärystuotteiden ja kosteusvoiteiden ero
Monet pohtivat, miksi silmänympärysiholle on eri tuotteet kuin muualle kasvoille, ja voiko kasvoille tarkoitettua kosteusvoidetta käyttää silmänympärysiholle. Pääsääntöisesti silmänympärysiholle on omat tuotteensa, koska silmänympärysiholla on erilaiset haasteet kuin muulla kasvojen iholla. Silmänympärysiho on ohuempi, kuin muu kasvojen iho, lisäksi silmänympärysiholla ei ole talirauhasia, jotka muualla kasvoilla erittää ihon omaa voiteluainetta, ihotalia. Näiden takia esimerkiksi kuivuus ja ikääntymisen merkit on ensimmäisenä nähtävissä silmänympärysiholla. Silmänympärysiholle tyypillinen huolenaihe on miliumit, pienet valkoiset tukkeumat iholla. Miliumit johtuvat kuivuudesta sekä riittämättömästä puhdistuksesta tai kuorinnasta, jolloin kuollutta ihosolukkoa kertyy "pallukaksi" ihon alle. Silmänympärystuotteissa on pienempi molekyylikoko kuin muualle kasvojen iholle tarkoitetuissa kosteusvoiteissa, jotta ne imeytyvät ohuempaan ihoon. Muualle kasvoille tarkoitetut kosteusvoiteet eivät imeydy silmänympärysiholle, ne saattavat aiheuttaa miliumien tyyppisiä tukkeumia tai jopa turvottaa herkkää silmänympärysihoa.
Silmänympärysiholle on erilaisia tuotteita, ihan kuten kasvojen iholle. Silmänympärystuotetta valittaessa onkin tärkeä huomioida, mikä on ensisijainen huolenaihe omalla silmänympärysiholla. Tuotteiden ensisijaisia vaikutuksia on yleensä kosteuttaminen, turvotuksen alentaminen, tummien silmänalusten peittäminen sekä ikääntymisen merkkien ennaltaehkäiseminen. Vaikka silmänympärysiholla ei suurempaa huolenaihetta olisi, suosittelen sitä ainakin kosteuttamaan riittävästi sekä käyttämään suojakertoimellista tuotetta päivittäin. Ihonhoidossa tärkeää on ennaltaehkäisy, suosittelen siis hoitamaan ihoa, ennenkuin suurempia huolenaiheita ilmenee. Monet ihon huolenaiheet ovat myös helpompia hoidettavia, ennenkuin ongelma on kasvanut liaan suureksi.

Tunnisteet:
ikääntymisen merkit,
kosteusvoide,
kuivuus,
miliumit,
silmänympärysiho,
silmänympärysihon kosteuttaminen,
silmänympärystuote,
suojakerroin,
tummat silmänaluset
torstai 1. lokakuuta 2015
Vartalon ihonhoito
Vartalon ihoa tulee monesti hoidettua laiskemmin kuin kasvojen ihoa. Suurimman osan vuodesta vartalon iho on peitettynä vaatteilla, se varmasti vaikuttaa vartalon ihonhoidon laiminlyömiseen. Vartalon ihonhoito on yhtä tärkeää kuin kasvojen ihonhoito. Keinokuituiset vaatteet, kuiva huoneilma, ja pakkasilma saavat vartalon ihon kuivumaan, mikäli sitä ei riittävästi hoideta. Jos vartalon ihoa pestään saippualla, tai muulla kuivattavalla puhdistustuotteella, kuivaa se entisestään. Saippuan pH ei ole iholle sopiva, se liuottaa iholta valtavasti ihon omaa suojaavaa lipidikerrosta. Se saa ihon tuntumaan kiristävältä, kireältä ja joskus jopa kirvelevältä. Dermalogica on kehittänyt vartalon ihonhoitoon omat tuotteet, niissä on ensisijaisesti huomioitu ihon terveys, optimaalinen kosteustasapaino sekä ihon ravitseminen ja elvyttäminen.
Vartalon puhdistukseen on ainutlaatuinen saippuaton Conditionig Body Wash, joka vaahtoaa ihanan pehmeästi suopayrtin ansiosta. Hoitavista eteerisistä öljyistä teepuuöljy, sitruuna ja rosmariini puhdistavat ihoa samaan aikaan kun santelipuu ja laventeli hoitaa ja kosteuttaa ihoa. Tuotteen käytön jälkeen iho on puhtaan ja pehmeän tuntuinen. Exfoliating Body Scrub pehmittää ihoa viikunan- ja oliivinsiemenjauheen kuoriessa kuolleen ja elottoman ihosolukon ihon pinnalta samalla ihoa kirkastaen. Eteeriset öljyt, kuten laventeli, appelsiini, santelipuu ja rosmariini energisoivat, virkistävät ja herättävät aisteja.
Vartaloöljyt ovat ihanan hoitavia, ihoon hyvin ja syvälle imeytyviä tuotteita. Stress Relief Treatment Oil on täyteläinen vesiliukoinen eteerinen öljy, joka elvyttää ihon toimintoja tehokkaasti samalla mieltä rauhoittaen. Jännittyneitä lihaksia rentouttavat laventeli, santelipuu ja ylan ylang. Hoitoöljy sopii niin hierontaan, kylpyyn kuin vartalolle suoraan levitettynä ihoa hoitamaan. Tuote on erinomainen myös hiuspohjaan hierottuna päänahkaa hoitamaan. Erittäin kuivalle tai herkälle iholle on ainutlaatuinen hajusteeton ja täyteläinen vartalovoide Ultra Rich Body Cream. Karitevoita ja helokkiöljyä sisältävä voide elvyttää ja korjaa tehokkaasti ennenaikaisesti ikääntynyttä ihoa.

Tehoa ihonhoitoon seerumeista
Seerumit ovat tämän hetken kysytyimpiä tuotteita kosmetiikassa, seerumit ovat paljon tehoaineita sisältäviä tuotteita. Seerumit ovat tehokas osa hyvää hoitorutiinia, mutta yksistään niillä ei koko tehoa saa, täytyy olla myös muu ihonhoitorutiini kunnossa. Meillä Dermalogicalla suunnitellaan asiakkaalle aina yksilöllinen ihonhoitorutiini, huomioiden asiakkaan ihonhoitotottumukset, innostus ja ajankäyttö ihonhoitoon. Seerumit ovat siitä ihanteellisia, että no ovat valtavan tehokkaita ja myös nopeita käytettäviä.
Seerumi on parhaillaan osana täydentämässä ihonhoitorutiinia. Seerumit käytetään lähes poikkeuksetta kosteusvoiteen alla, koska ne imeytyvät syvemmälle ihokerroksiin kuin kosteusvoiteet. Seerumeita on erilaisiin ihohuoliin, niiden koostumukset vaihtelevat; nestemäiset, öljymäiset tai samettisen pehmoiset hoitavat erilailla ihoa. Koostumus sinällään ei kerro mitään seerumin tehosta, vaikutukseta tai tarkoituksesta, mutta seerumia valittaessa on hyvä huomioida millainen koostumus itseä miellyttää.
Dermalogicalla löytyy kattavasti seerumeita. Harmaan linjan tuotteissa, eli kaikille ihoille sopivissa tuotteissa on neljä erilaista boosteria, ihoa kosteuttamaan, kiinteyttämään, uusimaan ja rauhoittamaan. Sen lisäksi jokaisessa ihonhoitolinajassa, AGE Smart, UltraCalming, mediBac clearing ja Power Brigt on omat linjan mukaiset seerumit. Ihonhoidon ammattilaisena valitsen aina ihon kunnolle parhaiten sopivan seerumin. Ihon kunto vaihtelee myös sisäisten ja ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta, seerumeita kannattaa vaihdella, sen mukaan miltä iho milloinkin tuntuu.

maanantai 28. syyskuuta 2015
Ikääntyneen ihon tehoseerumit
Ihon ikääntymiseen liittyy fysiologisia muutoksia, joita on ymmärrettävä ikääntyvää ihoa hoidettaessa. Ikään liittyvät muutokset johtuvat sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä. Sisäisiä tekijöitä ovat geneettisesti ohjelmoidut muutokset, ulkoisia tekijöitä altistuminen UV-säteilylle, elämäntavat ja ihon riittämätön hoitaminen. Ikääntyminen on väistämättä tapahtuva asia, mutta ikääntymisen merkkejä pystytään paljon hoitamaan ja pitämään kurissa.
Ikääntyneen ihon suurimmat huolenaiheet ovat rypyt, pigmenttimuutokset ja kimmoisuuden menetys. Tutkimukset osoittavat, että jopa 80%-90% ikääntymismuutoksista johtuu ulkoisista tekijöistä. Iho vaatii aina kokonaisvaltaista hoitoa, mitään yksittäistä "taikavoidetta", joka ehkäisisi ikääntymismuutoksia, ei ole olemassa. Ihonhoitorutiini rakennetaan aina ihon kunnon ja ihon tarpeiden mukaan ja sen tulee sisältää paljon muutakin kuin yksittäsen tehoaineseerumin tai ikääntyneen ihon kosteusvoiteen.
Ihon riittävää kuorintaa painotan aina, etenkin ikääntyneen ihon hoidossa se on ensisijaisen tärkeää. Ihon uusiutuminen eli solukierto hidastuu merkittävästi ihon ikääntyessä. Sameat, harmaat ja elottomat ihosolut jäävät entistä enemmän ihon pinnalle, koska niiden irtoaminen ihon pinnalta heikkenee. On ymmärrettävää, että tuon kuolleen solukon läpi ei pääse muut tuotteet tehokkaasti imeytymään. Kuorinta jo yksistään kirkastaa ihoa tehokkaasti.
Dermalogicalla on huikeat ja edistykselliset seerumit ikääntymisen merkkejä ennaltaehkäisemään ja korjaamaan. MultiVitamin Power Serum ja Overnight Repair Serum ovat loistava pari ikääntynyttä ihoa hoidettaessa. Multivitamin Power Serumin mikrokapseloinnin ansiosta A-, C-, ja E-vitamiinit kulkeutuvat syvälle ihokerroksiin. Retinoidi vähentää ihon pinnan epätasaisuutta ja tehokas peptidi lisää kollageenia, ihon elastisuutta ja kiinteyttä. Overnight Repair Serum on ihoa korjaava yöhoito, joka lisää ihon kirkkautta sekä vähentää hienoja juonteita peptidien, arganöljyn sekä ruusuöljyn ansiosta.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Herkkä ja herkistynyt iho
Syksyn ja talven tullessa ihon herkkyys on ajankohtainen huolenaihe monelle. Ilmankosteuden aleneminen, lämpötilaerot ulkona ja sisällä, tuuli ja viima saavat monien ihot herkistymään.
Herkän ja herkistyneen ihon erot ovat siinä, että herkkä iho on geneettinen, silloin iho on herkkä syntymästä asti. Herkistynyt iho on elämäntyylin ja ympäristön aikaansaannos. Herkän ihon omaavilla on taipumus punastumiseen, astmaan ja allergioihin. Herkistyneeseen ihon kuntoon johtaa esimerkiksi ilmansaasteet, lääketieteelliset toimenpiteet, stressi, tupakointi ja liiallinen alkoholin käyttö. Myös vääränlainen ihon hoitaminen johtaa ihon herkistymiseen. Tulehdus on yhteinen tekijä huolimatta onko iho herkkä vai herkistynyt. Miljoonat ihmiset pitävät ihoaan herkkänä. Ihon herkistyminen on koko ajan kasvava ilmiö, ilmansaasteiden, sressin ja kemikaalien lisääntyessä. Herkistyneen ja herkän ihon reaktiot johtuvat kolmesta erillisestä biologisesta reaktiosta, nämä ovat immunogeeninen tulehdus, neurogeeninen tulehdus ja heikentynyt lipidibarriäärikerros.
Herkkää tai herkistynyttä ihoa hoidettaessa on tärkeää luopua epäsopivista kosmetiikkatuotteista, jotka sisältävät esimerkiksi keinotekoisia tuoksu- ja väriaineita, voimakkaita alkoholeja tai lanoliinia. Myös terveelliset elämäntavat on syytä huomioida, auringolle altistuminen on minimoitava ja huolehdittava ihon luonnollisesta suojabarriääristä.
Iholla oleva lipidibarriäärikerros suojaa ihoa ympäristön ärsykkeiltä, kuten ilmansaasteilta, mikrobeilta ja haitallisilta kemikaaleilta. Se myös ylläpitää ihon optimaalista kosteustasapainoa. Ihon kosteusköyhyys ja herkistyminen on usein samaan aikaan esiintyviä ilmiöitä, herkistyneen ihon hoidossa on otettava huomioon ihon riittävä kosteuttaminen, rauhoittaminen ja vahvistaminen.
Dermalogicalla on kehitetty UltraCalming -hoitolinja taistelemaan ihon herkkyyttä ja herkistymistä vastaan. The International Dermal Instituten tutkimukset todistavat, että tiettyjen kasviuutteiden yhdisteellä pystytään vähentämään herkkyyttä, ärsytystä ja punoitusta. Kaikki UltraCalming -linjan tuotteet sisältävät tämän tehokkaan kasviuutteiden yhdisteen, joka koostuu kaurauutteesta, inkivääriuutteesta ja punarnava juuriuutteesta. Lisäksi tuotteissa on tehokas lipidien sekoitus, jonka sisältämät keramidit, rasvahapot ja sterolit vahvistavat barriäärikerrosta.
Kolme tärkeintä tuotetta herkistyneen ja herkän ihon hoidossa ovat mielstäni UltraCalming mist, UltraCalming Serum Concentrate ja barrier repair. UltraCalming mist -kosteussuihke lievittää nopeasti herkkyyttä, ärsytystä ja punoitusta sekä valmistaa kosteuden imeytymisen ihoon. Tehoseerumi UltraCalming serum concentrate rauhoittaa, vahvistaa ja suojaa herkistynyttä ihoa ja ehkäisee ihon lehahtelua. Barrier repair on ainutlaatuinen vedetön kosteusvoide, joka rauhoittaa ihoa sekä vahvistaa ihon suojabarriääriä.

lauantai 26. syyskuuta 2015
Laajentuneet ihohuokoset
Monet ovat huolestuneita ihohuokosten laajenemisesta. Markkinoilla on huomattavan paljon tuotteita, joiden väitetään pienentävän tai supistavan huokosia. Niitä hoidettaessa on otettava huomioon ihon rakenteelliset syyt, jotka aiheuttavat huokosten laajenemista. Mielestäni mikään tuote yksistään ei pienennä tai supista ihohuokosia.
Iho erittää talia, joka kertyy ihohuokosiin. Lisäksi iho uusiutuu jatkuvasti, eli ihon pinnalle ja ihohuokosiin kertyy kuollutta ihosolukkoa. Ihohuokoset täyttyvät vähitellen ihotalista sekä kuolleesta ihosolukosta, ja ihohuokosten täyttyessä ne alkavat laajentua. Tästä syystä ihoa on hoidettava säännöllisesti. Hoitolassa tehtävissä ihonpuhdistuksissa huokosiin kertynyttä talia puhdistetaan mekaanisesti. Riitävällä ihon kuorinnalla saadaan ylimääräinen kuollut ihosolukko poistettua ihon pinnalta. Hoitolassa on mahdollista tehdä tehokkaampia kuorintoja, mutta myös ihon kuorinta kotihoidossa on välttämätöntä.
Ihon ikääntyessä iho veltostuu, ihossa olevat kollageeni- ja elastiinisäikeet vähenevät, jolloin iho ei ole enää niin napakka kuin nuorena. On syytä huomioida, että ihon pinnan veltostuessa, myös ihohuokoset ikäänkuin näyttävät suuremmilta. Ihohuokosten ihonpinnalla olevat aukot näyttävät suuremmilta, vaikka ihohuokonen ei välttämättä ole laajentunut. Ihon ikääntyessä onkin ihoa hoidettava ikääntyneen ihon, ihoa napakoittavilla ja kiinteyttävillä tuotteilla. Kun iho napakoituu, ihohuokoset näkyvät ihon pinnalla pienempinä.

Rasvaisen ihon kosteuttaminen
Ensinnäkin, on tärkeää erottaa rasvan ja kosteuden ero. Rasvaa iho osaa itse kehittää, ihon talineritys on ihon oma voitelumekanismi. Kuivassa ihossa talituotantoa on vähän, jos ollenkaan. Rasvainen iho taas omaa yliaktiiviset talirauhaset, jotka erittävät talia huomattavan paljon. Kosteutta ihot eivät osaa itse kehittää, joten kosteusvoiteiden käyttö on välttämätöntä, ihotyypistä ja ihon kunnosta riippumatta.
Monet rasvaisen ihon omaavat pelkäävät käyttää kosteusvoiteita, koska kuvittelevat sen lisäävän ihon rasvaisuutta. Etenkin öljymäisiä tuotteita vältellään jopa pakkomielteisesti. Tämä on kuitenkin aivan turhaa, ja lopulta jopa vahingollista iholle. Mikäli ihoa ei riittävästi kosteuteta, iho on ikäänkuin "stressitilassa" ja kehittää jatkuvasti lisää talia, eli rasvaisuutta, suojellakseen ihoa liialta kuivumiselta. Ihoa kuivattavat myös ulkoiset tekijät, kuten kuiva ilma, jolloin iholta haihtuu kosteutta.
Nykyään ihonhoitotuotteet ovat hyvin pitkälle kehittyneitä Rasvaiselle iholle löytyvät omat hoitotuotteet, joilla estetään ihon kuivumista. Monesti rasvaiset ihot saattavat olla myös kovin pintakuivia, jolloin iholle kertyy helposti tukkeumia, koska tali ei ikäänkuin pääse kuivan ihonpinnan läpi vapaasti nousemaan ihon pintaan. Lisäksi, ellei ihoa kuorita riittävästi, ihon pinnalle ja ihohuokosiin kertyy kuollutta ihosolukkoa. Tämä tuntuu ihon pinnalla karheutena ja se myös edesauttaa tukkeumien syntymistä.
Dermalogican tuotevalikoimasta löytyy kattavasti tuotteita ihon kosteuttamiseen, rasvaisuutta lisäämättä. Kosteussuihke, Multi Active Toner, on täysin nestemäinen, ikäänkuin janojuoma iholle. Muutama suihkautus aamuin illoin virkistää ja lisää ihon kosteutta, eikä tarvitse pelätä ihon rasvoittumista. Skin Hydrating Booster - tehoainebuusteri on myös täysin nestemäinen, superkosteuttava tehoseerumi, joka sitoo ihon pinnalle kosteutta. Voiteina meillä on huikeat Oil Control Lotion ja Active Moist. Oil Control Lotion kuuluu MediBac linjaan, joka on tarkoitettu aikuisiän näppyisyyteen ja rasvoittumiseen; nimensä mukaisesti se kontrolloi ihon öljyisyyttä, samalla kosteuttaen. Active Moist on myös öljytön, hieman kosteuttavampi vaihtoehto. Ihoa riittävästi kosteuttamalla pystytään tasapainottamaan ihon talituotantoa

Active Moist,
Dermalogica,
ihon kosteuttaminen,
ihon tukkeutuminen,
ihotali,
kosteussuihke,
kosteusvoide,
Multi Active Toner,
Oil Control Lotion,
rasvainen iho,
Skin Hydrating Booster,
tukkeuma
lauantai 19. syyskuuta 2015
Face Mapping - ihoanalyysimenetelmä
Meillä Dermalogicalla on aivan erityinen ihoanalyysimenetelmä. Perinteisessä ihoanalyysissä ihot jaetaan neljään eri ihotyyppiin; kuiva iho, normaali iho, sekaiho ja rasvainen iho. Perinteisessä ihoanalyysimenetelmässä huomioidaan ainoastaan ihotyyppi, ihon kunnot on jätetty huomioimatta. Esimerkiksi rasvainen iho voi olla kovin öljyisen tuntuinen, todella kosteusköyhä, herkistynyt tai epäpuhdas. On selvää, että myös ihon kunto on huomioitava ihoa hoidettaessa. Ihon kunto myös vaihtelee esimerkiksi ilmaston vaihtelun myötä.
Dermalogica on lanseerannut ensimmäisenä ihonhoitosarjana tarkemman ihoanalyysimenetelmän. Face Mapping -ihoanalyysissä kasvot ja kaula on jaettu 14 eri alueeseen, jotka käydään analyysissä läpi yksitellen. Eri ihoalueilla on myös erilaisia huolia, joten tässä menetelmässä tulee huomoitua iho yksityiskohtaisesti. Monesti esimerkiksi rasvaisuus ja tukkoisuus tuntuvat erityisesti otsalla, nenällä ja leualla, kuivuus ja herkkyys taas poskilla.
Kun iho analysoidaan yksityiskohtaisesti, valitaan hoitotuotteet joka ihoalueelle erikseen. Joka alueen huolia hoidetaan juuri oikeanlaisilla tuotteilla, sekä kotihoidossa, että hoitolassa.

tiistai 8. syyskuuta 2015
Miksi kasvohoitoa suositellaan syksyllä?
Vaihtuvat vuodenajat luovat erittäin haasteelliset olosuhteet ihoille. Ihot joutuvat selviytymään monenlaisista haasteista, etenkin niiden erilaisessa vaihtelussa ihot ovat kovilla.
Kesällä aurinko kuivattaa ja "vahvistaa" ihon päällimmäistä kerrosta. Auringon valo kiihdyttää ihosolujen muodostusta, jolloin kuivaa, kuollutta solukkoa kertyy enemmän ihon pintaan. Lämpimän ilman aikaansaama hikoilu avaa ihohuokosia, ja ihon viiletessä huokoset supistuvat takaisin kiinni. Huokoset ikäänkuin "nappaavat" iholla olleen lian ja epäpuhtauden sisäänsä. Useat kertovat kesäaikana hieman laiminlyövänsä ihonhoitoa, elämän hektisyydestä ja erilaisista menoista johtuen. On siis selvää, että kesän päättyessä ihot ovat perusteellisemman kuorinnan ja puhdistuksen tarpeessa.
Syksyn myötä viilenevä ilma pienentää ilmankosteutta ulkona ja lämmityskausi kuivattaa sisäilmaa. Mitä pienempi ilmankosteus on, sitä enemmän iholta haihtuu kosteutta ympärillä olevaan ilmaan. Kesän aikaansaamien ihonhoidon haasteiden jälkeen tällaiset olosuhteet luovat uudenlaiset haasteet.
Vahva kerros kuollutta ihosolukkoa ihon pinnalla estää kosteuden huolellisen imeytymisen ihoon. Ihot ahavoituvat helposti, tuntuvat kiristävältä, kuivalta ja mahdollisesti jopa kirvelevältä. Vuodenaikojen vaihtuessa suositellaan perusteellisempaa, hoitolassa tehtävää, ihonhoitoa. Näin pystytään korjaamaan edellisen vuodenajan haasteiden aiheuttamat ongelmat ja ihoa vahvistetaan tulevan vuodenajan aiheuttamia harmeja vastaan.
Hoitolassa on käytössämme huomattavasti tehokkaampia tuotteita, kuin kotikäyttöön on asiakkailla saatavilla. Edelleen painotan erittäin huolellista kotihoitoa, päivittäin tapahtuva hoitaminen on iholle huomattavasti tärkeämpää. Perusteelliset hoidot hoitolassa tukevat hyvää kotihoitorutiinia, ja niillä saadaan paremmat tulokset ihonhoidossa. Kotihoitoa on huomattavasti mukavampi ja helpompi jatkaa perusteellisemmin puhdistetulle ja kosteutetulle iholle.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015
BioSurface Peel -kemiallinen kuorinta
Kemialliset kuorinnat ovat tehokkaita hoitamaan aknea, vähentämään pieniä juonteita ja häivyttämään pigmentaatiota. Kemialliset kuorinnat vaikuttavat poistamalla ihon uloimpia kerroksia, jolloin ihon uusiutuminen tehostuu voimakkaasti. Kemialliset kuorinnat ovat yksi tämän päivän kysytyimpiä ja suosituimpia ammatti-ihonhoidon palveluita, mutta monesti niihin liittyy rajuja sivuvaikutuksia, kuten tulehdusta, pigmenttimuutoksia ja arpia, jotka pahimmillaan voivat kestää kuukausia. Dermalogica on lanseerannut tähän tarkoitukseen BioSurface Peel -kemiallisen kuorinnan. Tämä on Dermalogican kaikkein tehokkain kuoriva hoitolinja, joka on suunniteltu antamaan kaikki kemiallisen kuorinnan edut ilman arpia tai palautumisaikaa.
Tällä ainutlaatuisella tehohoidolla saadaan huikeat tulokset ilman aggressiivisten kuorintojen sivuvaikutuksia. BioSurface Peel - hoito yksilöidään hoitamaan erilaisia ihohuolia, kuten ihon karheutta, valon aiheuttamia vaurioita, hienoja juonteita ja ryppyjä, aknea, ihon tukkeutumista, pigmentaatiota ja epätasaista ihonsävyä. Hoidossa saavutetut tulokset riippuvat ihon kunnosta, sitoutumisesta käsittelyn jälkeiseen hoitoon sekä BioSurface Peel -hoitojen tiheydestä ja määrästä. Asiakas ja ihoterapeutti suunnittelevat yhdessä hoitosarjan sekä sitä tukevan kotihoitorutiinin. Huolellisella kotihoidolla taataan, että pienet sivuvaikutukset, kuten ihon punoittaminen ja hilseily menevät nopeasti ohi ja lisäksi se tehostaa hoidon hyviä vaikutuksia.
Tämä ainutkertainen tehohoito vaatii aina ihoherkkyystestin, joka tehdään mielellään vuorokausi ennen hoitoa. Tällä varmistetaan, että iho kestää tehokkaan hoidon. Hoitoa ei koskaan tehdä ennen ihotestiä. Ihon terveys on kaikkein tärkein tekijä joka vaikuttaa kuorinnan tehokkuuteen. Terve ihon barriääri on ihon suoja, joka ehkäisee ei toivotun tuotteiden imeytymisen liian syvälle ihoon. Mikäli ihon pinta on rikki, tai muuten valtavan kosteusköyhä tai herkkä, on sen barriäärissä todennäköisesti aukkoja, mitä kautta tuotteet pääsevät imeytymään ihon syvempiin kerroksiin. Tämä voi johtaa tulehduksiin ja sitä kautta jopa ennenaikaiseen ikääntymiseen.
BioSurface Peel -hoito on suunniteltu toimimaan ihon luonnollisen kemian kanssa, ei sitä vastaan. Hoito koostuu neljästä vaiheesta, joissa hyödynnetään alfahydroksihappoja, betahydroksihappoja sekä entsyymejä. Ensimmäisen vaiheen tehokas suurimmaksi osaksi salisyylihappoa sisältävä betahydroksihappoyhdiste poistaa elottomia soluja, öljyjä ja iholle kertynyttä likaa. Näin toisen vaiheen tohokkaat entsyymit, kuten kurpitsaentsyymi, Lactobacillius käyte, papaijan proteaasi sekä aminopeptidaasi irrottavat ihosoluja ja stimuloivat ihon uusiutumista. Tämä myös liuottaa tukkeumia sekä lisää kollageenisynteesiä. Kolmannen vaiheen aktiiviset ihoa tasoittavat raaka-aineet, maitohappo, salisyylihappo ja fytiinihappo saavat aikaan solujen kuoriutumisen ihon pinnalta. Tämä kirkastaa pigmentaatiota ja hoitaa pieniä ryppyjä ja juonteita sekä lisää luonnollisia kermaideja ja kosteuttaa ihoa. Lopuksi ihoa rauhoitetaan, neutraloidaan kuorintaprosessi sekä palautetaan ihon luonnollinen pH hoitolinjan viimeisellä tuotteella. Ihoa rauhoittavat ja korjaavat natriumkarbonaatti, hiivauute sekä kaurauute varmistavat ettei synny ihoärsytyksiä tai liiallista punoitusta.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
Ihon kosteuscocktail
Kaikki ihot kaipaavat kosteutta. Kuivan ja kosteusköyhän ihon kosteuttaminen on ensisijaisen tärkeää, jotta vältetään kuivan ihon mukanaan tuomat ongelmat. Kuiva ja kosteusköyhä iho tuntuu kiristävältä, kutiavalta ja joskus jopa kirvelevältä. Rasvainen iho kaipaa riittävästi kosteutta, koska kosteutta iho ei osaa itse tuottaa. Rasvainen iho voi olla joskus hyvin pintakuiva tai kosteusköyhä, jolloin iho ikäänkuin "stresssitilassa" kehittää jatkuvasti lisää talia. Kun ihon kosteustasapaino saadaan pidettyä optimaalisena, iho toimii niin kuin sen kuuluu toimia, ihoärsytykset ja ikävät tuntemukset iholla vähenevät. Hoitolassa pystytään tietenkin tekemään kattavampia ja pitkävaikutteisempia hoitoja kuin kotona, mutta ihon kosteuttaminen myös kotihoidossa on helppoa ja tärkeää.
Pikainen ihon kosteuscocktail on näppärästi toteutettavissa kolmella superkosteuttavalla ja tehokkaalla tuottella. Nämä tuotteet ovat ikäänkuin janojuomaa kosteusköyhälle iholle, koostumukseltaan kuitenkin miellyttävän kevyitä rasvaisellekin iholle. Parhaan hyödyn tuotteista saa, kun käyttää niitä puhdistetulle ja kuoritulle iholle, näin tuotteet pääsevät imeytymään huomattavasti paremmin.
Aloita suihkauttamalla muutama suihkautus Multi-Active Toner -kosteussuihketta. Tuote on erinomainen päivittäiseen käyttöön ennen kosteusvoidetta, valmiiksi kostealla iholla voide levittyy ja imeytyy paremmin. Hoitosuihkeen aloe vera, laventeli, sitruunamelissa ja arnikki kosteuttaa, hoitavat ja pehmittävät ihoa. Tuotetta voi käyttää myös pitkin päivää ihoa virkistämään, itse suosin sitä esimerkiksi pitkillä auto- tai lentomatkoilla, joissa ilmastointi haihduttaa iholta kosteutta ja iho alkaa tuntua kiristävältä ja kuivalta.
Kosteussuihkeen päälle suosittelen käytettäväksi tehokosteuttavan hyaluronihappoa sisältävän Skin Hydrating Booster -tehoaineen. Hyaluronihappo sitoo painoonsa nähden 1000 kertaisen määrän kosteutta. Nestemäisen koostumuksen ansiosta tehoaine imeytyy ihoon syvemmälle kuin kosteusvoiteet, jolloin se on pitkävaikutteisempi ja tehokkaampi. Tuotteen sisältämät pantenoli ja leväuutteet pehmittävät ihoa, parantavat ihon joustavuutta, vahvistavat ihon suojabarriääriä ja estävät kosteuden haihtumisen iholta. Parhaan hyödyn saa käyttämällä tuotetta päivittäin hoitosuihkeen jälkeen, ennen kosteusvoidetta.
Muutaman kerran viikossa käytettäväksi suositeltavat naamiot sisältävät suuren määrän vaikuttavia aineita. Kosteuttava Skin Hydrating Masque -geelinaamio elvyttää välittömästi ja pitkäkestoisesti elotonta ja kosteusköyhää ihoa ristisidoksisen hyaluronihapon ansiosta. Appelsiininkukka, humala, rosmariini, hevoskastanja ja arnikki virkistävät, kosteuttavat ja korjaavat ympäristön ja stressin aiheuttamia vaurioita. Levitä naamio kostussuihkeen ja kosteuttavan tehoaineen päälle, yhdessä käytettynä kaikkien tuotteiden hyödyt kertaantuvat. Naamion on hyvä antaa vaikuttaa vähintään 10 minuuttia, sen voi jättää iholle myös pidemmäksi aikaa tai jopa yön yli vaikuttamaan.

tiistai 23. kesäkuuta 2015
Ihonhoidon perusta - puhdas iho
Ihonhoito alkaa perusteellisella ja huolellisella puhdistuksella, aamuin illoin. Iltaisin on tietenkin tärkeää puhdistaa meikki ja iholle päivän aikana kertyneet ilmansaasteet ja epäpuhtaudet. Yön aikana ihon toiminta on aktiivisinta ja näin ollen kuona-aineita kertyy ihon pinnalle, ne on tärkeää puhdistaa aamulla, jotta eivät jää koko päiväksi ihoa ärsyttämään.
Dermalogicalla ihon puhdistaminen on viety aivan uudelle tasolle. Kaksoispuhdistus on lanseerattu Dermalogicalla ensimmäisenä, se takaa puhtaamman ihon kuin koskaan aiemmin. Ensimmäisellä puhdistuksella iholta puhdistetaan meikki ja epäpuhtaudet. Tähän tarkoitukseen parhaiten sopii oliivi- ja aprikoosinsiemenöljypohjainen PreCleanse-puhdistusöljy. PreCleanse liuottaa tehokkaasti ja hellävaraisesti öljypohjaisen lian ja meikin. Dermalogica-kaksoispuhdistus aloitetaan levittämällä PreCleanse kuiville kasvoille kevyesti hieromalla. Tämän jälkeen tuote emulgoidaan kostutetuin käsin hierovat liikkeet toistaen, jolloin koostumus muuttuu ja puhdistusöljy ja lika "kapseloituu" ihon pintaan. Lopuksi iho huuhdellaan huolellisesti haalealla vedellä.
Puhdistus viimeistellään toisella puhdistuksella. Näin saadaan ihon pinta huolellisesti puhdistettua, kun puhdistustuotteen seassa ei enäää pyöri meikki ja päivän epäpuhtaudet. Toiseen puhdistukseen on tarjolla eri vaihtoehtoja ja se valitaan ihon kunnon mukaan. Suosikkituotteemme, Special Cleansing Gel, on ensimmäinen saippuaton runsaasti vaahtoutuva puhdistustuote. Suopayrttiä ja rauhoittavaa laventelia sisältävä tuote puhdistaa perusteellisesti ihoa ärsyttämättä.

perjantai 12. kesäkuuta 2015
Kirkkautta kuorinnalla!
Säännöllinen ihon kuoriminen edistää ihon terveyttä, tutkimuksissa on todettu jopa ihosyöpiä ehkäisevä vaikutus. Kuorinnat ovat helppoja ja nopeita tehdä ja niiden tulokset ovat nopeasti havaittavissa, siksi se onkin miellyttävin osa ihonhoitorutiineja. Kuorinnasta hyötyvät kaikki ihon kunnot, herkkäihoisenkaan ei tarvitse pelätä ihoärsytyksiä, kun vain muistaa valita riittävän hellävaraisen kuorinnan. Ainoastaan muutamissa tapauksissa kuorintaa on syytä välttää, tällaisia ovat esimerkiksi auringon polttama iho, rikkinäinen tai vahingoittunut iho, tai juuri vahattu iho. Lisäksi lääkärin määräämien kuorivien lääkkeiden tai lääkevoiteiden aikana kuorinta on kiellettyä.
Suosikkituotteemme, Dermalogican Daily Microfoliant, mikrokuorii ihoa tehden ihosta heleän, pehmeän ja kirkkaan. Parhaiten iho hyötyy tuotteesta, kun sitä käytetään päivittäin. Tuote on niin hellävarainen, että se kuorii ainostaan päivän aikana ihon pintaan kertyneen kuolleen ihosolukon. Tästä fantastisesta kuorinnasta hyötyvät kaikki ihon kunnot, suosittelenkin sitä ihan kaikkien kokeiltavaksi. Monet asiakkaat ovat kokeneet jo muutaman käyttökerran jälkeen ihon selvästi pehmenevän ja ihon sävyn tasoittuvan. Riisipohjainen entsyymijauhe vaahdotetaan veden kanssa pehmeäksi vaahdoksi. Tätä tuotetta voivat myös herkkäihoiset käyttää, sillä siitä ei tule juuri lainkaan mekaanista ärsykettä iholle.
Kuorintoja on mekaanisia, kemiallisia ja happovapaita silottajia. Herkkäihoisten tulisi välttää mekaanista kuorintaa, koska ne saattavat olla helposti ärsyttäviä, rakeiden aiheuttaman hankauksen ja kitkan ansioista. Kemialliset kuorinnat ovat pääsääntöisesti melko hellävaraisia, ne toimivat iholta lipidejä liuottaen, jolloin kuolleet ihosolut pääsevät irtoamaan ihon pinnalta. Happovapaat silottajat edistävät ihon luonnollista kuorintaa ja parantavat solujen uusiutumista.
Kun iholta on saatu kuolleet ihosolut kuorittua pois, muut hoitavat tuotteet imeytyvät huomattavasti paremmin ja näin ollen saadaan niistä paremmat hyödyt.
Olen niin ihastunut kuorintoihin, että niitä ei vaan malta olla tekemättä. Monesti haasteellisista on välttää liikakuorimasta ihoaan.

lauantai 30. toukokuuta 2015
Käsitykseni ihonhoidosta muuttui täysin tutustuessani Dermalogica-ihonhoitosarjaan. Dermalogican filosofia ja konsepti kolahtivat heti ja vielä seitsemän vuoden sarjalla työskentelyn jälkeen olen aivan innoissani ja ihmeissäni sarjan huipputuotekehittelystä.
Ensinnäkin, ensimmäinen ihonhoitosarja jossa painotetaan ihon terveyttä, lähes pakkomielteisesti. Dermalogicalla on alusta asti luokiteltu ihonhoito osaksi terveyttä, ei kauneudeksi. Tuotteista on aina jätetty pois yleisimmin allergioita ja epäpuhtauksia aiheuttavat raaka-aineet (mm. lanoliini, denaturoitu alkoholi, mineraaliöljyt, keinotekoiset väriaineet ja keinotekoiset tuoksut). Ihonhoitoa ei pidetä enempää luksuksena kuin hampaiden harjausta, hoitolahoitojen lisäksi on siis ehdottoman tärkeää panostaa ihonhoitoon myös kotona. Keskitymme tuloksekkaaseen ihonhoitoon unohtaen glamourin, kauneuskeskeisyyden ja liiallisen hemmottelun.
Dermalogica on myös ainoa sarja, joka tarjoaa jatkokoulutusta kosmetologeille. The International Dermal Institute (IDI) on perustettu 1983 ja se tarjoaa nykypäivänä jatkokoulutusta kosmetologeille maailmanlaajuisesti. Jokainen Dermalogican tuote on IDI:n tutkima ja kehittelemä ja kaikkien tuotteiden puhtaus on testattu huolellisesti.
https://www.dermalinstitute.com
Tuotteeet on pakattu yksinkertaisiin ja luontoystävällisiin pakkauksiin. Kaikki pakkausmateriaalit ovat joko kierrätettäviä, poltettavia tai biologisesti hajoavia. Tuotteiden raaka-aineet otetaan uusiutuvista lähteistä aina kun se on mahdollista eikä eläinkokeita suoriteta missään vaiheessa.
Dermalogicalla on hyväntekeväisyyssäätiö, the Dermalogica Foundation -säätiön FITE -ohjelma pyrkii luomaan naisille ja tytöille väylän yrittäjyyteen. FITE tarjoaa naisille mahdollisuuden pieniin lainoihin ja yleissivistävään ammatilliseen koulutukseen, jotta naisyrittäjien ääni vahvistuisi ympäri maailman. FITE on lahjoittanut yli 40 000 mikrolainaa yli 65 maassa.
Ensinnäkin, ensimmäinen ihonhoitosarja jossa painotetaan ihon terveyttä, lähes pakkomielteisesti. Dermalogicalla on alusta asti luokiteltu ihonhoito osaksi terveyttä, ei kauneudeksi. Tuotteista on aina jätetty pois yleisimmin allergioita ja epäpuhtauksia aiheuttavat raaka-aineet (mm. lanoliini, denaturoitu alkoholi, mineraaliöljyt, keinotekoiset väriaineet ja keinotekoiset tuoksut). Ihonhoitoa ei pidetä enempää luksuksena kuin hampaiden harjausta, hoitolahoitojen lisäksi on siis ehdottoman tärkeää panostaa ihonhoitoon myös kotona. Keskitymme tuloksekkaaseen ihonhoitoon unohtaen glamourin, kauneuskeskeisyyden ja liiallisen hemmottelun.
Dermalogica on myös ainoa sarja, joka tarjoaa jatkokoulutusta kosmetologeille. The International Dermal Institute (IDI) on perustettu 1983 ja se tarjoaa nykypäivänä jatkokoulutusta kosmetologeille maailmanlaajuisesti. Jokainen Dermalogican tuote on IDI:n tutkima ja kehittelemä ja kaikkien tuotteiden puhtaus on testattu huolellisesti.
https://www.dermalinstitute.com
Tuotteeet on pakattu yksinkertaisiin ja luontoystävällisiin pakkauksiin. Kaikki pakkausmateriaalit ovat joko kierrätettäviä, poltettavia tai biologisesti hajoavia. Tuotteiden raaka-aineet otetaan uusiutuvista lähteistä aina kun se on mahdollista eikä eläinkokeita suoriteta missään vaiheessa.
maanantai 25. toukokuuta 2015
Terve iho - auringon noususta auringon laskuun
Kaikessa ihanuudessaan aurinko on yksi ihojemme pahimpia vihollisia, UV-suojan käyttö on siksi välttämätöntä - joka päivä, ympäri vuoden. Ihonhoidon ammattilaisena painotan, että auringolta suojautuminen alkaa ennen auringolle altistumista ja ihoa korjaavaa tuotetta tulee käyttää auringolle altistumisen jälkeen. Suojaamattomassa ihossa alkaa vääjäämättä näkyä UV-säteilyn aiheuttamat vauriot kuten ennenaikainen ikääntyminen, rypyt, hyperpigmentaatio, heikentynyt immuunijärjestelmä ja ihosyöpien mahdollisuus. Ihosyöpätilastot ovatkin karua katseltavaa, eri järjestöjen tilastoja pääsee selaamaan osoitteesta: http://www.cancer.fi/syoparekisteri/tilastot/.
Uusien aurinkosuojamääräysten mukaan (US FDA, kesästä 2012) tehokkaan päivänvalosuojan on oltava laajaspektrinen ja sen on sisällettävä vähintään SK15. Laajaspektrinen suoja antaa kattavan suojan myös UVA-säteitä vastaan, jotka ovat iholle vahingollisimpia säteitä. UVA-säteet ovat spektrin pisimpiä ja näin ollen imeytyvät syvemmälle ihossa kuin UVB-säteet. Säteet kulkeutuvat pilvien ja lasin läpi, sen vuoksi on olennaista suojata iho pilvisinäkin päivinä ja esimerkiksi autossa matkatessa. Varjoon kulkeutuu noin puolet säteistä ja vaatteet suojaavat toki jonkun verran. Aurinkosuojatuotteet toimivat kuitenkin tehokkaimmin, UV-säteilyä absorboiden ja iholta pois heijastaen.
Tärkeää aurinkosuojien käytössä on levittää tuote riittävän aikaisin, noin 15 minuuttia ennen auringolle altistumista. Aurinkovoidetta tulee myös lisätä päivän kuluessa, vähintään parin tunnin välein. Nautitaanhan auringosta viisaasti.
Aurinkosuojia on kahdenlaisia, kemiallisia ja fysikaalisia. Kemialliset suojat toimivat imeytymällä ihoon, absorboiden säteet ja muuttaen ne vähemmän haitalliseksi lämpöenergiaksi. Fysikaaliset suojat jäävät enemmän ihon pintakerroksiin, missä ne heijastavat ja hajottavat vaurioittavat UV-säteet. Dermalogicalta löydät kattavan valikoiman laadukkaita päivänvalosuojatuotteita kasvoille sekä vartalolle. Niitä pääset tarkemmin katselemaan osoitteessa http://www.dermalogica.fi/tuotteet/kayttokohde/paivanvalosuoja/
Uusien aurinkosuojamääräysten mukaan (US FDA, kesästä 2012) tehokkaan päivänvalosuojan on oltava laajaspektrinen ja sen on sisällettävä vähintään SK15. Laajaspektrinen suoja antaa kattavan suojan myös UVA-säteitä vastaan, jotka ovat iholle vahingollisimpia säteitä. UVA-säteet ovat spektrin pisimpiä ja näin ollen imeytyvät syvemmälle ihossa kuin UVB-säteet. Säteet kulkeutuvat pilvien ja lasin läpi, sen vuoksi on olennaista suojata iho pilvisinäkin päivinä ja esimerkiksi autossa matkatessa. Varjoon kulkeutuu noin puolet säteistä ja vaatteet suojaavat toki jonkun verran. Aurinkosuojatuotteet toimivat kuitenkin tehokkaimmin, UV-säteilyä absorboiden ja iholta pois heijastaen.
Tärkeää aurinkosuojien käytössä on levittää tuote riittävän aikaisin, noin 15 minuuttia ennen auringolle altistumista. Aurinkovoidetta tulee myös lisätä päivän kuluessa, vähintään parin tunnin välein. Nautitaanhan auringosta viisaasti.
Tunnisteet:
aurinko,
aurinkosuoja,
aurinkosuojatuote,
ennenaikainen ikääntyminen,
fysikaalinen aurinkosuoja,
ihosyöpä,
kemiallinen aurinkosuoja,
päivänvalosuoja,
päivänvalosuojatuote,
UV-suoja UVA,
UV-säteily,
UVB
lauantai 23. toukokuuta 2015
Hoitolatyössäni huomaan päivittäin miten haasteellista kuluttajan on saada luotettavaa tietoa ihosta, erilaisista ihon haasteista ja tehokkaasta ihonhoidosta. Paneudun näihin haasteisiin ammattilaisen näkökulmasta ratkaisuja tarjoten. Suhtaudun ihonhoitoon hyvin intohimoisesti uusia ratkaisumalleja jatkuvasti etsien ja löytäen. Olen saanut omassa kauneushoitolassani seitsemän vuoden ajan tutustua erilaisiin ihoihin ja nauttinut työstäni huomatessani miten haastaviakin iho-ongelmia on yhdessä asiakkaan kanssa saatu korjattua. Yhtä tärkeää on niin huolellinen ihonhoito päivittäin kotona kuin harvemmin hoitolassa tehtävät tehokkaammat ihonhoidot.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)