sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Ihon kosteuscocktail

Kaikki ihot kaipaavat kosteutta. Kuivan ja kosteusköyhän ihon kosteuttaminen on ensisijaisen tärkeää, jotta vältetään kuivan ihon mukanaan tuomat ongelmat. Kuiva ja kosteusköyhä iho tuntuu kiristävältä, kutiavalta ja joskus jopa kirvelevältä. Rasvainen iho kaipaa riittävästi kosteutta, koska kosteutta iho ei osaa itse tuottaa. Rasvainen iho voi olla joskus hyvin pintakuiva tai kosteusköyhä, jolloin iho ikäänkuin "stresssitilassa" kehittää jatkuvasti lisää talia. Kun ihon kosteustasapaino saadaan pidettyä optimaalisena, iho toimii niin kuin sen kuuluu toimia, ihoärsytykset ja ikävät tuntemukset iholla vähenevät. Hoitolassa pystytään tietenkin tekemään kattavampia ja pitkävaikutteisempia hoitoja kuin kotona, mutta ihon kosteuttaminen myös kotihoidossa on helppoa ja tärkeää.

Pikainen ihon kosteuscocktail on näppärästi toteutettavissa kolmella superkosteuttavalla ja tehokkaalla tuottella. Nämä tuotteet ovat ikäänkuin janojuomaa kosteusköyhälle iholle, koostumukseltaan kuitenkin miellyttävän kevyitä rasvaisellekin iholle. Parhaan hyödyn tuotteista saa, kun käyttää niitä puhdistetulle ja kuoritulle iholle, näin tuotteet pääsevät imeytymään huomattavasti paremmin.
multi-active toner 

Aloita suihkauttamalla muutama suihkautus Multi-Active Toner -kosteussuihketta. Tuote on erinomainen päivittäiseen käyttöön ennen kosteusvoidetta, valmiiksi kostealla iholla voide levittyy ja imeytyy paremmin. Hoitosuihkeen aloe vera, laventeli, sitruunamelissa ja arnikki kosteuttaa, hoitavat ja pehmittävät ihoa. Tuotetta voi käyttää myös pitkin päivää ihoa virkistämään, itse suosin sitä esimerkiksi pitkillä auto- tai lentomatkoilla, joissa ilmastointi haihduttaa iholta kosteutta ja iho alkaa tuntua kiristävältä ja kuivalta. 


skin hydrating boosterKosteussuihkeen päälle suosittelen käytettäväksi tehokosteuttavan hyaluronihappoa sisältävän Skin Hydrating Booster -tehoaineen. Hyaluronihappo sitoo painoonsa nähden 1000 kertaisen määrän kosteutta. Nestemäisen koostumuksen ansiosta tehoaine imeytyy ihoon syvemmälle kuin kosteusvoiteet, jolloin se on pitkävaikutteisempi ja tehokkaampi. Tuotteen sisältämät pantenoli ja leväuutteet pehmittävät ihoa, parantavat ihon joustavuutta, vahvistavat ihon suojabarriääriä ja estävät kosteuden haihtumisen iholta. Parhaan hyödyn saa käyttämällä tuotetta päivittäin hoitosuihkeen jälkeen, ennen kosteusvoidetta.

skin hydrating masqueMuutaman kerran viikossa käytettäväksi suositeltavat naamiot sisältävät suuren määrän vaikuttavia aineita. Kosteuttava Skin Hydrating Masque -geelinaamio elvyttää välittömästi ja pitkäkestoisesti elotonta ja kosteusköyhää ihoa ristisidoksisen hyaluronihapon ansiosta. Appelsiininkukka, humala, rosmariini, hevoskastanja ja arnikki virkistävät, kosteuttavat ja korjaavat ympäristön ja stressin aiheuttamia vaurioita. Levitä naamio kostussuihkeen ja kosteuttavan tehoaineen päälle, yhdessä käytettynä kaikkien tuotteiden hyödyt kertaantuvat. Naamion on hyvä antaa vaikuttaa vähintään 10 minuuttia, sen voi jättää iholle myös pidemmäksi aikaa tai jopa yön yli vaikuttamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti