Asiakkaani joskus kertovat, että eivät tahdo käyttää aurinkosuojatuotteita, koska ne ovat niin talmaisia ja jäävät kalvoksi ihon pinnalle. Se on totta joidenkin tuotteiden kohdalla; nykypäivänä raaka-aineteknologia sekä tuotteiden valmistustekniikka on kuitenkin kehittynyt niin huimasti, että tarjolla on pehmeästi levittyviä sekä kevyiltä tuntuvia aurinkosuojatuotteita. Ihon suojaaminen UV-säteilyltä on ehdottoman tärkeää. Ihosyöpäriski on korkea sekä UV-säteily aiheuttaa soluvaurioita, kuten ihon ikääntymistä, ryppyjä sekä pigmenttimuutoksia iholla.
Dermalogica on kehittänyt kaksi edistyksellistä teknologiaa tuotteiden miellyttävyyden takaamiseksi. UV Smart Booster -teknologia yhdessä oleosomikapseliteknologian kanssa lisäävät tuotteiden tehoa, ja mahdollistavat paremman aurinkosuojan vähemmällä määrällä aurinkosuoja-aineita. Dermalogican näkemys on, että aurinkosuojan päivittäinen käyttäminen on yhtä tärkeä osa ihonhoitoa, kuin ihon puhdistaminen. Sen vuoksi Dermalogica on kehittänyt niin ihanan tuntuiset aurinkosuojatuotteet, että niitä on miellyttävä käyttää. UV Smart Booster -teknologialla on kapseloitu tärkeät antioksidanttiset C- ja E-vitamiinit mikrokapseleihin, jotka vapautuvat auringonvalolle altistuttaessa. Näin ollen vitamiinien teho iholle tulee juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan taistellessa UV-säteilyn vahingoittavia vaikutuksia vastaan. Oleosomit ovat ainutlaatuisia molekyylejä, jotka voivat kuljettaa aktiivisia raaka-aineita suoraan ihon pintaan ja vapauttaa ne ajan kuluessa. Näin ollen tuotteessa olevat aurinkosuoja-aineet on ikäänkuin pilkottu niin pieneksi, että ne eivät tunnu iholla rasvaiselta tai epämiellyttävän talmaisilta. Dermalogicalla on kattava valikoima aurinkosuojatuotteita kasvoille sekä vartalolle, valikoimasta löytyy ihanteellinen vaihtoehto jokaiselle iholle.
Blogissani paneudun ihonhoitoon, erilaisiin ihon ja ihonhoidon haasteisiin ja niiden ratkaisemiseen. Jokainen iho on yksilöllinen ja näin ollen vaatii erilaista hoitoa. Intohimoni ihonhoitoon syttyi viimeistään löydettyäni tehokkaan Dermalogica-ammattikosmetiikkasarjan.
keskiviikko 27. heinäkuuta 2016
tiistai 26. heinäkuuta 2016
Ihon kiiltelyyn Clearing Mattifier
Ihon kiiltely on etenkin kovin rasvaihoisille jatkuva ongelma. Näin kesäaikaan kuitenkin iho saattaa kiillellä, vaikka muuten iho ei rasvainen olisikaan. Ihon kiiltely johtuu ihon pintaan kertyvästä ihotalista. Sinällään on hyvä asia, että tali pääsee esteettä tulemaan ihon pintaan. Mikäli ihoa yritetään liiaksi kuivattaa ihon pinnalta, tulee ongelmaksi yleensä ihon tukkiintuminen. Kuivan ihonpinnan läpi ihotali ei pääse esteettä tulemaan ja näin ollen se kertyy ihohuokosiin tukkeumiksi. Monet markettituotteet sisältävät voimakkaita kuivattavia alkoholeja, ja lupaavat vähentää ihon kiiltelyä. Monesti juuri näistä kuitenkin iho ärsyyntyy ja tukkeumia alkaa kertyä ihon alle.
Dermalogicalla on aivan loistava tuote ihon kiiltelyä ehkäisemään. Clearing Mattifier sisältää 2% salisyylihappoa joka puhdistaa tukkeutuneita follikkeleita ja rauhoittaa ärsytystä. Salisyylihapon etu on se, että se on rasvaliukoinen, joten se on ihanteellinen imeytymään ihotalia sisältävään ihohuokoseen. A-vitamiinin johdannainen retinyylipalmitaatti toimii luonnollisena kuorintana, joka on tärkeää etenkin rasvaisessa ihossa, jotta kuolleet ihosolut pysyvät poissa sekä ihon pinnalta että follikkelista ihoa tukkimasta. Talineritystä biologisesti säätelevät ja kiiltelyä tuotteessa ehkäisevät edistykselliset raaka-aineet, kuten niasiini, hiivauute, lakritsi ja kofeiini.
Rasvaihoisille tuotetta suositellaan säännölliseen käyttöön päivittäin. Aamuisin kosteusvoiteen alle levitettynä tuote ehkäisee ihon kiiltelyä ja pitää ihon mattapintaisena. Tuote myös kuorii ja puhdistaa tukkeutuneita ihohuokosia. Mikäli ihon kiiltely ei ole jatkuva ongelma, tuotetta voi käyttää myös kuusinomaisesti silloin kun kiiltely tuntuu ongelmalta, esimerkiksi kesäaikaan.

torstai 14. heinäkuuta 2016
Rutiini ihonhoitoon
Nykypäivän hektisessä maailmassa kuulen välillä ihmisten puhuvan, että heillä ei ole aikaa ihonhoitoon. Kun opastan, että iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, kosteuttaa, mahdollisesti käyttää myös tehostavia tuotteita, kuorintaa olisi hyvä käyttää pari kertaa viikossa, samoin naamiota ja antaa naamion vaikuttaa iholla jonkun aikaa. Osan mielestä tämä kuulostaa työläältä ja aikaa vievältä. Meillä Dermalogica-ihoterapeuteilla on ollut aina näkemys että ihonhoito ei ole hampaiden pesua enempää luksusta. Todennäköisesti aika harva miettii hampaita pestessään, etteikö olisi aikaa tehdä sitä.
Todellisuudessa ihonhoitoon ei juuri sen kauempaa aikaa mene, kuin muuhunkaan hygieniasta huolehtimiseen. Moneen asiaan kun tulee rutiini, ei sitä juuri mieti onko aikaa tehdä kyseisiä asioita. Muutamia kertoja kun muistaa sinnikkäästi panostaa siihen, että löytää aikaa muutaman minuutin ja hoitaa ihonsa, muodostuu siitä aika nopeasti rutiini, josta on vaikea luopua. Lisäksi tulos kyllä todellakin palkitsee ja kun hoidettu iho tuntuu niin paljon paremmalta kuin hoitamaton, on tuosta rutiinista vaikea luopua! Tietenkin on mahdollista järjestää pidempiäkin hemmottelutuokioita, silloin kun tahtoo itseään hemmotella ja on aikaa enemmän käytettävissä.

tiistai 12. heinäkuuta 2016
Ihonhoitoalan haasteita
Blogissani keskityn ensisijaisesti jakamaan ihonhoitovinkkejä niistä kiinnostuneille. Tällä tavoin tahdon myös ylläpitää omaa ammattitaitoani sekä kehittää osaamistani. Eräässä koulutuksessa kansainvälinen kouluttaja sanoi meille, että ihonhoitoala on maailman toiseksi nopeiten kehittyvä ala, heti atk-alan jälkeen. On siis selvää, että uutta tietoa, uusia tutkimuksia ja uusia menetelmiä on kehitteillä ja syntyy koko ajan. Ammattilaisenkin on joskus haasteellista pysyä perässä tuotteiden, laitteiden, hoitojen ja kaiken muun alaamme liittyvän uutuuksista.
Ihonhoitosarjoja on markkinoilla valtavasti. Marketeissa on omat tuotteet, apteekeissa kosmetiikkatuotteet on hyvin näkyvästi esillä, selektiivistä kosmetiikkaa myydään kemikalioliikkeissä, ja meillä ammattilaisilla on omat erityisesti ammattikäyttöön kehitetyt sarjat. Ihonhoitoalan ammattilaiset eivät juuri ota kantaa muiden kuin omien sarjojen tuotteisiin, sillä ammattilaiselle tärkeintä on tuntea erityisen hyvin tuotteet ja asiat joita niistä puhuu. Tietenkin omiin sarjoihimme olemme käyneet koulutukset, opiskelleet tuotteiden vaikuttavat raaka-aineet, testailleet tuotteita paljon sekä omassa käytössä huomanneet tuotteiden vaikutukset.
Erityisen mielellämme neuvomme ihonhoidossa myös yleisesti, suuri osa työtämme on ihonhoidon opastus. Tärkeintä ihonhoidossa on päivittäin tapahtuvat toimenpiteet, eli selkeä ihonhoitorutiini. Hoitolassa tehtävät hoidot ovat hyviä tukemaan säännöllistä ihonhoitoa, sekä samalla saa vinkkejä ihon kunnosta, ja kuinka ihoa kuuluisi juuri kyseisellä hetkellä hoitaa.

Ihon puhdistaminen ja kuorinta kesällä
Suosittelen kesäisin riittävää ihon kuorintaa sekä panostusta etenkin ihon puhdistamiseen. Aurinko kiihdyttää ihosolujen muodostusta, jolloin ihon uloin kerros, epidermis vahvistuu ja paksuuntuu. Ihon pintaan kertyy kuivaa, kuollutta ihosolukkoa, iho tukkeentuu ja näyttää elottomalta ja harmaalta. Monet ongelmat, kuten ihon näppyisyys ja kuivuus tulevat kuitenkin esiin vähän viiveellä, yleensä vasta syksyisin jolloin iho reagoi myös ympäröivän ilman muutoksiin. Mikäli ihoaan tahtoo pitää hyvässä kunnossa, kannattaa muistaa myös kiireisenä kesäaikana panostaa oikeanlaiseen ja tehokkaaseen ihonhoitoon.
Ensinnäkin, me Dermalogica-ihoterapeutit suosittelemme aina ihon kaksoispuhdistusta, eli puhdistamalla ihon pinta kahteen kertaan tulee lopputuloksesta huomattavasti puhtaampi. Tämän lisäksi ihoa riittävästi kuorimalla saadaan vanha, eloton ihosolukko pidettyä pois ihon pinnalta. Näin ollen iho näyttää aina raikkaalta ja kuulaalta.

perjantai 8. heinäkuuta 2016
Uusi! Hydrablur Primer
Me Dermalogica-ihoterapeutit ajattelemme, että jokainen iho on kaunis, kun se on hyvin hoidetu ja terve. Tärkeintä on siis ennen kaikkea ihon hoito, jolloin meikillä ei tarvitse kuin vähän tasoittaa ja korostaa parhaita piirteitä. Dermalogicalla on lanseerattu kolme aivan huikeaa meikinpohjustustuotetta, Skinperfect Primer, Redness Relief Primer sekä uusin Hydrablur Primer. Usein meikinpohjustustuotteet ovat ensisijaisesti suunniteltu kiinnittämään meikki, ihonhoitoon ei ole niin kiinnitetty huomiota. Dermalogican intohimo ihon terveyteen näkyy kuitenkin näissäkin tuotteissa, ensisijaisesti tuotteissa on kiinnitetty huomiota terveeseen ihoon ja sen tarpeisiin.
Kaikkia meikinpohjustustuotteitamme voi käyttää yksistään, ilman meikkiä. Kaikki kolme tuotetta jättävät ihon ihan superheleäksi jo yksistään. Monet asiakkaat ovatkin jo aivan koukussa ja useat sanovat luopuneensa jo täysin meikkivoiteiden käytöstä.
Hydrablur Primer on harmaan linjamme, eli jokaiselle iholle suunnatun hoitolinjan tuote, ja näin ollen se sopii täydellisesti kaikille ihon kunnoille, erityisesti kuivalle ja kosteusköyhälle iholle. Natriumhyaluronaatista, levästä ja trehaloosista muodostuva H2ORelease Complex kontrolloi solujen välistä kosteuden menetystä ja kosteuttaa tehokkaasti koko päivän ajan, ylläpitää ihon joustavuutta sekä minimoi pieniä juonteita ja ryppyjä. Tuotteelle erityistä on mikrokapseloitu sävy, joka vapautuu tuotetta levittäessä sulautuen ihon sävyyn ja peittäen tasaisesti kaikkia ihonsävyjä.

Me Dermalogica-ihoterapeutit ajatellaan, että jokainen iho on kaunis, kun se on hyvin hoidetu ja terve. Tärkeintä on siis ennen kaikkea ihon hoito, jolloin meikillä ei tarvitse kuin vähän tasoittaa ja korostaa tiettyjä piirteitä. Dermalogicalla on lanseerattu kolme aivan huikeaa meikinpohjustustuotetta, Skinperfect Primer, Redness Relief Primer sekä uusin Hydrablur Primer. Usein meikinpohjustustuotteet ovat ensisijaisesti suunniteltu kiinnittämään meikki, ihonhoitoon ei ole niin kiinnitetty huomiota. Dermalogican intohimo ihon terveyteen näkyy kuitenkin näissäkin tuotteissa, ensisijaisesti tuotteissa on kiinnitetty huomiota terveeseen ihoon ja sen tarpeisiin.
Kaikkia meikinpohjustustuotteitamme voi käyttää yksistään, ilman meikkiä. Kaikki kolme tuotetta jättävät ihon ihan superheleäksi jo yksistään. Monet asiakkaat ovatkin jo aivan koukussa ja useat sanovat luopuneensa jo täysin meikkivoiteiden käytöstä.
Hydrablur Primer on harmaan linjamme, eli jokaiselle iholle suunnatun hoitolinjan tuote, ja näin ollen se sopii täydellisesti kaikille ihon kunnoille, erityisesti kuivalle ja kosteusköyhälle iholle. Natriumhyaluronaatista, levästä ja trehaloosista muodostuva H2ORelease Complex kontrolloi solujen välistä kosteuden menetystä ja kosteuttaa tehokkaasti koko päivän ajan, ylläpitää ihon joustavuutta sekä minimoi pieniä juonteita ja ryppyjä. Tuotteelle erityistä on mikrokapseloitu sävy, joka vapautuu tuotetta levittäessä sulautuen ihon sävyyn ja peittäen tasaisesti kaikkia ihoja.

maanantai 4. heinäkuuta 2016
Uusi! Charcoal Rescue Masque
Edistyksellinen uutuusnaamiomme syväpuhdistaa, kirkastaa, virkistää, heleyttää sekä tasoittaa ihon pintaa. Päävaikuttavana raaka-aineena naamiossamme on uusi Binchotan-aktiivihiili japanista, sitä on valmistettu Ubame-tammesta 1600-luvulta lähtien. Binchotan-valkohiili on ainutlaatuinen puhdistava raaka-aine, sillä on kyky adsorboida eli sitoa 1000 kertaa oman painonsa verran positiivisesti varautuneita yhdisteitä. Tuloksena iho kirkastuu, heleytyy sekä virkistyyy.
Charcoal Rescue Masque on mahtava myös kuorivien ominaisuuksiensa ansiosta, naamio kuorii sekä fysikaalisesti että kemiallisesti. Luonnollinen ravinto- ja mineraalirikas yhdiste koostuu vulkaanisesta tuhkasta sekä kuumien lähteiden tuhkasta sekä niihin yhdistetystä meren siltistä; yhdessä nämä kuorivat fysikaalisesti silottaen ja raviten ihoa. Tuotteen sisältämä rikki on erityisen tehokas antibakteerinen raaka-aine ehkäisemään tulehduksia ja sieniä, siksi se on loistava ikääntyneen ihon ja akneihon hoidossa.
Monet markkinoilla olevat hiilinaamiot ovat kehitetty erityisesti puhdistamaan rasvaista ja näppyistä ihoa. Hyvin harva hiilinaamio on jokaiselle iholle sopiva ja vaikuttaa monella muullakin tavalla. Charcoal Rescue Masque -naamion koostumus on jokaiselle iholle sopiva ja sillä on tehokkaita vaikutuksia puhdistamisen lisäksi. Etenkin kesäaikaan tämä tuote on loistava puhdistamaan, heleyttämään ja kirkastamaan ihan jokaista ihoa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)