sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Ihon kosteuscocktail

Kaikki ihot kaipaavat kosteutta. Kuivan ja kosteusköyhän ihon kosteuttaminen on ensisijaisen tärkeää, jotta vältetään kuivan ihon mukanaan tuomat ongelmat. Kuiva ja kosteusköyhä iho tuntuu kiristävältä, kutiavalta ja joskus jopa kirvelevältä. Rasvainen iho kaipaa riittävästi kosteutta, koska kosteutta iho ei osaa itse tuottaa. Rasvainen iho voi olla joskus hyvin pintakuiva tai kosteusköyhä, jolloin iho ikäänkuin "stresssitilassa" kehittää jatkuvasti lisää talia. Kun ihon kosteustasapaino saadaan pidettyä optimaalisena, iho toimii niin kuin sen kuuluu toimia, ihoärsytykset ja ikävät tuntemukset iholla vähenevät. Hoitolassa pystytään tietenkin tekemään kattavampia ja pitkävaikutteisempia hoitoja kuin kotona, mutta ihon kosteuttaminen myös kotihoidossa on helppoa ja tärkeää.

Pikainen ihon kosteuscocktail on näppärästi toteutettavissa kolmella superkosteuttavalla ja tehokkaalla tuottella. Nämä tuotteet ovat ikäänkuin janojuomaa kosteusköyhälle iholle, koostumukseltaan kuitenkin miellyttävän kevyitä rasvaisellekin iholle. Parhaan hyödyn tuotteista saa, kun käyttää niitä puhdistetulle ja kuoritulle iholle, näin tuotteet pääsevät imeytymään huomattavasti paremmin.
multi-active toner 

Aloita suihkauttamalla muutama suihkautus Multi-Active Toner -kosteussuihketta. Tuote on erinomainen päivittäiseen käyttöön ennen kosteusvoidetta, valmiiksi kostealla iholla voide levittyy ja imeytyy paremmin. Hoitosuihkeen aloe vera, laventeli, sitruunamelissa ja arnikki kosteuttaa, hoitavat ja pehmittävät ihoa. Tuotetta voi käyttää myös pitkin päivää ihoa virkistämään, itse suosin sitä esimerkiksi pitkillä auto- tai lentomatkoilla, joissa ilmastointi haihduttaa iholta kosteutta ja iho alkaa tuntua kiristävältä ja kuivalta. 


skin hydrating boosterKosteussuihkeen päälle suosittelen käytettäväksi tehokosteuttavan hyaluronihappoa sisältävän Skin Hydrating Booster -tehoaineen. Hyaluronihappo sitoo painoonsa nähden 1000 kertaisen määrän kosteutta. Nestemäisen koostumuksen ansiosta tehoaine imeytyy ihoon syvemmälle kuin kosteusvoiteet, jolloin se on pitkävaikutteisempi ja tehokkaampi. Tuotteen sisältämät pantenoli ja leväuutteet pehmittävät ihoa, parantavat ihon joustavuutta, vahvistavat ihon suojabarriääriä ja estävät kosteuden haihtumisen iholta. Parhaan hyödyn saa käyttämällä tuotetta päivittäin hoitosuihkeen jälkeen, ennen kosteusvoidetta.

skin hydrating masqueMuutaman kerran viikossa käytettäväksi suositeltavat naamiot sisältävät suuren määrän vaikuttavia aineita. Kosteuttava Skin Hydrating Masque -geelinaamio elvyttää välittömästi ja pitkäkestoisesti elotonta ja kosteusköyhää ihoa ristisidoksisen hyaluronihapon ansiosta. Appelsiininkukka, humala, rosmariini, hevoskastanja ja arnikki virkistävät, kosteuttavat ja korjaavat ympäristön ja stressin aiheuttamia vaurioita. Levitä naamio kostussuihkeen ja kosteuttavan tehoaineen päälle, yhdessä käytettynä kaikkien tuotteiden hyödyt kertaantuvat. Naamion on hyvä antaa vaikuttaa vähintään 10 minuuttia, sen voi jättää iholle myös pidemmäksi aikaa tai jopa yön yli vaikuttamaan.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Ihonhoidon perusta - puhdas iho

Ihonhoito alkaa perusteellisella ja huolellisella puhdistuksella, aamuin illoin. Iltaisin on tietenkin tärkeää puhdistaa meikki ja iholle päivän aikana kertyneet ilmansaasteet ja epäpuhtaudet. Yön aikana ihon toiminta on aktiivisinta ja näin ollen kuona-aineita kertyy ihon pinnalle, ne on tärkeää puhdistaa aamulla, jotta eivät jää koko päiväksi ihoa ärsyttämään.

precleanseDermalogicalla ihon puhdistaminen on viety aivan uudelle tasolle. Kaksoispuhdistus on lanseerattu Dermalogicalla ensimmäisenä, se takaa puhtaamman ihon kuin koskaan aiemmin. Ensimmäisellä puhdistuksella iholta puhdistetaan meikki ja epäpuhtaudet. Tähän tarkoitukseen parhaiten sopii oliivi- ja aprikoosinsiemenöljypohjainen PreCleanse-puhdistusöljy. PreCleanse liuottaa tehokkaasti  ja hellävaraisesti öljypohjaisen lian ja meikin. Dermalogica-kaksoispuhdistus aloitetaan levittämällä PreCleanse kuiville kasvoille kevyesti hieromalla. Tämän jälkeen tuote emulgoidaan kostutetuin käsin hierovat liikkeet toistaen, jolloin koostumus muuttuu ja puhdistusöljy ja lika "kapseloituu" ihon pintaan. Lopuksi iho huuhdellaan huolellisesti haalealla vedellä.


Puhdistus viimeistellään toisella puhdistuksella. Näin saadaan ihon pinta huolellisesti puhdistettua, kun puhdistustuotteen seassa ei enäää pyöri meikki ja päivän epäpuhtaudet. Toiseen puhdistukseen on tarjolla eri vaihtoehtoja ja se valitaan ihon kunnon mukaan. Suosikkituotteemme, Special Cleansing Gel, on ensimmäinen saippuaton runsaasti vaahtoutuva puhdistustuote. Suopayrttiä ja rauhoittavaa laventelia sisältävä tuote puhdistaa perusteellisesti ihoa ärsyttämättä.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kirkkautta kuorinnalla!

Säännöllinen ihon kuoriminen edistää ihon terveyttä, tutkimuksissa on todettu jopa ihosyöpiä ehkäisevä vaikutus. Kuorinnat ovat helppoja ja nopeita tehdä ja niiden tulokset ovat nopeasti havaittavissa, siksi se onkin miellyttävin osa ihonhoitorutiineja. Kuorinnasta hyötyvät kaikki ihon kunnot, herkkäihoisenkaan ei tarvitse pelätä ihoärsytyksiä, kun vain muistaa valita riittävän hellävaraisen kuorinnan. Ainoastaan muutamissa tapauksissa kuorintaa on syytä välttää, tällaisia ovat esimerkiksi auringon polttama iho, rikkinäinen tai vahingoittunut iho, tai juuri vahattu iho. Lisäksi lääkärin määräämien kuorivien lääkkeiden tai lääkevoiteiden aikana kuorinta on kiellettyä.

daily microfoliantSuosikkituotteemme, Dermalogican Daily Microfoliant, mikrokuorii ihoa tehden ihosta heleän, pehmeän ja kirkkaan. Parhaiten iho hyötyy tuotteesta, kun sitä käytetään päivittäin. Tuote on niin hellävarainen, että se kuorii ainostaan päivän aikana ihon pintaan kertyneen kuolleen ihosolukon. Tästä fantastisesta kuorinnasta hyötyvät kaikki ihon kunnot, suosittelenkin sitä ihan kaikkien kokeiltavaksi. Monet asiakkaat ovat kokeneet jo muutaman käyttökerran jälkeen ihon selvästi pehmenevän ja ihon sävyn tasoittuvan. Riisipohjainen entsyymijauhe vaahdotetaan veden kanssa pehmeäksi vaahdoksi. Tätä tuotetta voivat myös herkkäihoiset käyttää, sillä siitä ei tule juuri lainkaan mekaanista ärsykettä iholle. 

Kuorintoja on mekaanisia, kemiallisia ja happovapaita silottajia. Herkkäihoisten tulisi välttää mekaanista kuorintaa, koska ne saattavat olla helposti ärsyttäviä, rakeiden aiheuttaman hankauksen ja kitkan ansioista. Kemialliset kuorinnat ovat pääsääntöisesti melko hellävaraisia, ne toimivat iholta lipidejä liuottaen, jolloin kuolleet ihosolut pääsevät irtoamaan ihon pinnalta. Happovapaat silottajat edistävät ihon luonnollista kuorintaa ja parantavat solujen uusiutumista.
Kun iholta on saatu kuolleet ihosolut kuorittua pois, muut hoitavat tuotteet imeytyvät huomattavasti paremmin ja näin ollen saadaan niistä paremmat hyödyt.

Olen niin ihastunut kuorintoihin, että niitä ei vaan malta olla tekemättä. Monesti haasteellisista on välttää liikakuorimasta ihoaan.