Ruusufinni eli acne rosacea on erityisen kiusallinen, ja todellakin hankalasti hoidettava, vaiva iholla. Ruusufinni on myös siitä hankala, että usein on vaikeaa, lähes mahdotonta pohtia, mikä ruusufinniä ärsyttää. On toki joitakin varmoja ruusufinnille altistavia tekijöitä. Muutamia ruusufinniä ärsyttäviä tekijöitä on runsas alkoholin käyttö, aurinko, tupakka, stressi, voimakkaat mausteet, tietyt ruoka-aineet, kofeiini. Kuitenkin käytännön työssäni olen huomannut, että melko usein ilman mitään varmoja ruusufinnille altistavia tekijöitä, saattaa asiakkaalla olla vaikeastikin hoidettava ruusufinni. Ruusufinni on myös monesti geneettinen vaiva, taipumus ruusufinniin saattaa siis olla periytyvää.
Eräs asiakas hetki sitten pelkäsi kovin tulla kasvohoitoon, koska joskus kasvohoidon jälkeen oli hänen ihonsa hänen omien sanojensa mukaan "räjähtänyt" eli ruusufinni oli levinnyt, tulehdusreaktio pahentunut ja iho ollut kirvelevä, kutiseva, helakan punainen ja ärtyneen näköinen. Asiakas oli varannut ajan kasvohoitoon jo aiemmin, ja hoitoa edellisenä päivänä hän soitti ja kertoi pelkäävänsä tulla kasvohoitoon jonkun aiemman huonon kokemuksen jälkeen, kun nyt ruusufinni oli hieman pahentunut iholla. Vakuuttelin, että minulla on käytössäni todella laadukkaat, tehokkaat sekä ei millään lailla ihoa ärsyttävät tai herkistävät tuotteet, kasvohoidolla saadaan parhaimmillaan ihoa rauhoiteltuaja ruusufinnin tulehdureaktiota jopa häviämään vähitellen.
Ruusufinnin hoidossa onkin erityisen tärkeää riittävän tehokas ja huolellinen ihon puhdistus, kaikki pienhiukkaset, ilmansaasteet, ihon erittämät kuona-aineet ym ärsyttävät entisestään herkistynyttä ja tulehtunutta ihoa. Liian usein ihoja hoitaessani huomaan ihon olevan "likainen", ihoa ei siis ole riittävän huolellisesti puhdistettu, ja asiakkaat kertovat pelkäävänsä puhdistaa ihoa, ettei ruusufinni ärsyynny. On totta, että liian voimakkaasti peseviä tuotteita, voimakasta ihon hankausta, liiallista tai liian kuuman veden käyttöä on syytä välttää, mutta iholta tulisi silti saada kaikki ylimääräinen puhdistettua huolellisesti pois. Ultra Calming Cleanser (500ml/54,60€, 250ml/37,70€, 50ml/13,90€) puhdistaa ihon tehokkaasti, mutta myös rauhoittaa kaikista herkimpiä ja ärsyyntyneimpiä ihoja. Toinen ruusufinniasiakkaiden suosikkituote on Ultra Calming Serum Concentrate (50ml/59,50€), joka rauhoittaa todella tehokkaasti tulehtunutta ja ärsyyntynyttä ihoa.
Voimakasta ihon kuorintaa, tai kuorintaa ylipäätään on myös syytä välttää ruusufinnin ollessa aktiivinen, kasvohoidossa useimmiten uskallan kuitenkin tehdä lempeän kuorinnan sekä yleensä myös suosittelen asiakkaille kovin hellävaraista mikrokuorintaa, Daily Microfoliant (13g/15,10€, 75g/51,60€). Mielestäni tällaisella hellävaraisella kuorinnalla saavutetaan se hyöty, että kun iholta saadaan kuolleet ihosolut hellävaraisesti irroteltua pois, eivät nekään ihoa ärsytä. Lisäksi vanhaan, kuolleeseen ihosolukkoon tarttuu myös kaikki pienhiukkaset, ilmansaasteet sekä kuona-aineet, jotka jo totesin ihoa ärsyttäväksi.