Vihdoin kauan odotettu uutuushoito lanseerattiin myös Suomen markkinoille, olen nähnyt kuvia upeista hoitotuloksista maailmalla. Malttamattomana olen pitkään odottanut, koska kyseinen hoito saadaan Suomeen ja milloin sen pääsee itse kokeilemaan. Toissapäivänä meillä oli kansainvälinen kouluttaja lanseeraamassa hoidon ja eilen pääsimme ne ensimmäistä kertaa itse tekemään ja kokemaan omalla iholla. Hoidon antaminen oli palkitsevaa, koska tulokset näkyivät iholla välittömästi ja kyseessä on hyvin erilainen hoito, mitä meillä on aiemmin ollut.
Kyseessä on hoito, jolla valtavasti eri variaatioita. Kuten Dermalogicalla aina, myös tässä hoidossa hoito yksilöllisetetään aina jokaisen iholle sopivaksi. Hoidossa käytetään neljää eri tehoainetta ihon kunnosta riippuen. Yleisimmät ihon huolenaiheet, joita kyseisellä hoidolla hoidetaan ovat: ikääntyminen, pigmenttimuutokset, kosteusköyhyys ja akne tai ihon näppyisyys. Näille neljälle huolenaiheelle linjassa on omat tuotteensa, mutta hoitoa voi toki tehdä myös muihin huolenaiheisiin, tällöin valitaan parhaat raaka-aineet sisältävä tehoaine kyseiselle iholle.
Hoidossa yhdistyvät yksilöllistäminen ja ionisaatio, jolla saadaan raaka-aineet imeytymään tehokkaammin ja nopeammin ihoon. Tehokkaat ionisoidut tehoaineet laitetaan suoraan iholle ja imeytymistä pystyy optimoimaan hoitolaitteilla. Mitään vastaavaa ei ole aiemmin ollut markkinoilla ja minusta on huikeaa, että Dermalogica otti jälleen askeleen muiden edelle viemällä hoitotekniikat jälleen kerran mullistuttavalla tavalla eteenpäin. Ionisoimisen lisäksi tuotteissa käytetään ainutlaatuista kapselointimenetelmää, jossa tehokkaat raaka-aineet ovat kapseloitu mikrokapseleihin. Näin raaka-aineiden teho säilyy optimaalisena ja vapautuu iholla ja ihon syvemmissä kerroksissa pitkäkestoisesti.
Blogissani paneudun ihonhoitoon, erilaisiin ihon ja ihonhoidon haasteisiin ja niiden ratkaisemiseen. Jokainen iho on yksilöllinen ja näin ollen vaatii erilaista hoitoa. Intohimoni ihonhoitoon syttyi viimeistään löydettyäni tehokkaan Dermalogica-ammattikosmetiikkasarjan.
torstai 22. syyskuuta 2016
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Miksi olen valinnut Dermalogican
Kosmetiikkaa on nykypäivänä markkinoilla niin valtavat määrät, että kuluttajat, ja monet ammattilaisetkin ovat hieman hukassa tuotteita etsiessään ja valitessaan. Edelleen osa kuluttajista tuntuu uskovan vanhoihin myyntiargumentteihin "allergiatestattu", "ihotautilääkärin suosittelema", "dermatologisesti testattu", "kliiniset tutkimukset osoittavat...". Meillä Euroopassa on kosmetiikan lainsäädäntö sen verran tarkka, samoin kuin Amerikassa FDA (Food and Drug Administration), että mitään ihoa pysyvästi vahingoittavaa ei taatusti markkinoille pääse. Sen sijaan Aasian kosmetiikkamarkkinat on sen verran villit, että mitään sieltä ostettua en iholleni laittaisi. Raaka-aineita myös tutkitaan jatkuvasti ja mikäli jotakin pysyviä negatiivisia vaikutuksia ilmenee, laitetaan ne kiellettyjen raaka-aineiden listalle. Lisäksi on eri määräykset, kuinka "vahvoja" tuotteita asiakkaille saa myydä kotiin, mitä kosmetologi saa käyttää ja mitkä ovat ainoastaan ihotautilääkäreiden käyttöön tarkoitettuja.
Tuotteiden tehokkuudessa sen sijaan on eroja. Toki ihoterapeutin näkökulmasta osalla tuotteilla on myös negatiivisia vaikutuksia iholle, vaikka mitään allergista reaktiota tai suurempaa oiretta ei tuotteesta tulisikaan. Keinotekoiset tuoksut ja -väriaineet saattavat saada ihon herkistymään, punoittamaan tai kutisemaan, mineraaliöljyt aiheuttavat näppyisyyttä ja tukkoisuutta, jotkut alkoholit kuivattavat ihoa. Jotta tietäisi tuotteiden vaikutuksista iholle, on tutkittava tuotteiden INCI-listaa, eli raaka-aineluetteloa sekä tiedettävä eri raaka-aineiden vaikutukset iholle. Dermalogica on ensimmäinen sarja, johon urallani olen tutustunut, jolla on valtavan kattavat ja vakuuttavat tutkimukset ihosta, raaka-aineista ja kemiasta ja tuotteiden vaikutukset iholla ovat selvästi nähtävissä. Edelleen kahdeksan vuoden tutteiden käyttämisen jälkeen olen enemmän kuin tyytyväinen tuotesarjaan. Dermalogican kehittäjä Jane Wurwand sekä sarjan pääkemisti tri Diana Howard ovat hyvin intohimoisesti ihoon ja alaamme suhtautuvia ja erityisen innostavia persoonia. Kun työtään tekee intohimoisesti, on lopputulos varmasti erinomainen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)