Ihon ikääntymiseen liittyy fysiologisia muutoksia, joita on ymmärrettävä ikääntyvää ihoa hoidettaessa. Ikään liittyvät muutokset johtuvat sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä. Sisäisiä tekijöitä ovat geneettisesti ohjelmoidut muutokset, ulkoisia tekijöitä altistuminen UV-säteilylle, elämäntavat ja ihon riittämätön hoitaminen. Ikääntyminen on väistämättä tapahtuva asia, mutta ikääntymisen merkkejä pystytään paljon hoitamaan ja pitämään kurissa.
Ikääntyneen ihon suurimmat huolenaiheet ovat rypyt, pigmenttimuutokset ja kimmoisuuden menetys. Tutkimukset osoittavat, että jopa 80%-90% ikääntymismuutoksista johtuu ulkoisista tekijöistä. Iho vaatii aina kokonaisvaltaista hoitoa, mitään yksittäistä "taikavoidetta", joka ehkäisisi ikääntymismuutoksia, ei ole olemassa. Ihonhoitorutiini rakennetaan aina ihon kunnon ja ihon tarpeiden mukaan ja sen tulee sisältää paljon muutakin kuin yksittäsen tehoaineseerumin tai ikääntyneen ihon kosteusvoiteen.
Ihon riittävää kuorintaa painotan aina, etenkin ikääntyneen ihon hoidossa se on ensisijaisen tärkeää. Ihon uusiutuminen eli solukierto hidastuu merkittävästi ihon ikääntyessä. Sameat, harmaat ja elottomat ihosolut jäävät entistä enemmän ihon pinnalle, koska niiden irtoaminen ihon pinnalta heikkenee. On ymmärrettävää, että tuon kuolleen solukon läpi ei pääse muut tuotteet tehokkaasti imeytymään. Kuorinta jo yksistään kirkastaa ihoa tehokkaasti.
Dermalogicalla on huikeat ja edistykselliset seerumit ikääntymisen merkkejä ennaltaehkäisemään ja korjaamaan. MultiVitamin Power Serum ja Overnight Repair Serum ovat loistava pari ikääntynyttä ihoa hoidettaessa. Multivitamin Power Serumin mikrokapseloinnin ansiosta A-, C-, ja E-vitamiinit kulkeutuvat syvälle ihokerroksiin. Retinoidi vähentää ihon pinnan epätasaisuutta ja tehokas peptidi lisää kollageenia, ihon elastisuutta ja kiinteyttä. Overnight Repair Serum on ihoa korjaava yöhoito, joka lisää ihon kirkkautta sekä vähentää hienoja juonteita peptidien, arganöljyn sekä ruusuöljyn ansiosta.
Blogissani paneudun ihonhoitoon, erilaisiin ihon ja ihonhoidon haasteisiin ja niiden ratkaisemiseen. Jokainen iho on yksilöllinen ja näin ollen vaatii erilaista hoitoa. Intohimoni ihonhoitoon syttyi viimeistään löydettyäni tehokkaan Dermalogica-ammattikosmetiikkasarjan.
maanantai 28. syyskuuta 2015
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Herkkä ja herkistynyt iho
Syksyn ja talven tullessa ihon herkkyys on ajankohtainen huolenaihe monelle. Ilmankosteuden aleneminen, lämpötilaerot ulkona ja sisällä, tuuli ja viima saavat monien ihot herkistymään.
Herkän ja herkistyneen ihon erot ovat siinä, että herkkä iho on geneettinen, silloin iho on herkkä syntymästä asti. Herkistynyt iho on elämäntyylin ja ympäristön aikaansaannos. Herkän ihon omaavilla on taipumus punastumiseen, astmaan ja allergioihin. Herkistyneeseen ihon kuntoon johtaa esimerkiksi ilmansaasteet, lääketieteelliset toimenpiteet, stressi, tupakointi ja liiallinen alkoholin käyttö. Myös vääränlainen ihon hoitaminen johtaa ihon herkistymiseen. Tulehdus on yhteinen tekijä huolimatta onko iho herkkä vai herkistynyt. Miljoonat ihmiset pitävät ihoaan herkkänä. Ihon herkistyminen on koko ajan kasvava ilmiö, ilmansaasteiden, sressin ja kemikaalien lisääntyessä. Herkistyneen ja herkän ihon reaktiot johtuvat kolmesta erillisestä biologisesta reaktiosta, nämä ovat immunogeeninen tulehdus, neurogeeninen tulehdus ja heikentynyt lipidibarriäärikerros.
Herkkää tai herkistynyttä ihoa hoidettaessa on tärkeää luopua epäsopivista kosmetiikkatuotteista, jotka sisältävät esimerkiksi keinotekoisia tuoksu- ja väriaineita, voimakkaita alkoholeja tai lanoliinia. Myös terveelliset elämäntavat on syytä huomioida, auringolle altistuminen on minimoitava ja huolehdittava ihon luonnollisesta suojabarriääristä.
Iholla oleva lipidibarriäärikerros suojaa ihoa ympäristön ärsykkeiltä, kuten ilmansaasteilta, mikrobeilta ja haitallisilta kemikaaleilta. Se myös ylläpitää ihon optimaalista kosteustasapainoa. Ihon kosteusköyhyys ja herkistyminen on usein samaan aikaan esiintyviä ilmiöitä, herkistyneen ihon hoidossa on otettava huomioon ihon riittävä kosteuttaminen, rauhoittaminen ja vahvistaminen.
Dermalogicalla on kehitetty UltraCalming -hoitolinja taistelemaan ihon herkkyyttä ja herkistymistä vastaan. The International Dermal Instituten tutkimukset todistavat, että tiettyjen kasviuutteiden yhdisteellä pystytään vähentämään herkkyyttä, ärsytystä ja punoitusta. Kaikki UltraCalming -linjan tuotteet sisältävät tämän tehokkaan kasviuutteiden yhdisteen, joka koostuu kaurauutteesta, inkivääriuutteesta ja punarnava juuriuutteesta. Lisäksi tuotteissa on tehokas lipidien sekoitus, jonka sisältämät keramidit, rasvahapot ja sterolit vahvistavat barriäärikerrosta.
Kolme tärkeintä tuotetta herkistyneen ja herkän ihon hoidossa ovat mielstäni UltraCalming mist, UltraCalming Serum Concentrate ja barrier repair. UltraCalming mist -kosteussuihke lievittää nopeasti herkkyyttä, ärsytystä ja punoitusta sekä valmistaa kosteuden imeytymisen ihoon. Tehoseerumi UltraCalming serum concentrate rauhoittaa, vahvistaa ja suojaa herkistynyttä ihoa ja ehkäisee ihon lehahtelua. Barrier repair on ainutlaatuinen vedetön kosteusvoide, joka rauhoittaa ihoa sekä vahvistaa ihon suojabarriääriä.

lauantai 26. syyskuuta 2015
Laajentuneet ihohuokoset
Monet ovat huolestuneita ihohuokosten laajenemisesta. Markkinoilla on huomattavan paljon tuotteita, joiden väitetään pienentävän tai supistavan huokosia. Niitä hoidettaessa on otettava huomioon ihon rakenteelliset syyt, jotka aiheuttavat huokosten laajenemista. Mielestäni mikään tuote yksistään ei pienennä tai supista ihohuokosia.
Iho erittää talia, joka kertyy ihohuokosiin. Lisäksi iho uusiutuu jatkuvasti, eli ihon pinnalle ja ihohuokosiin kertyy kuollutta ihosolukkoa. Ihohuokoset täyttyvät vähitellen ihotalista sekä kuolleesta ihosolukosta, ja ihohuokosten täyttyessä ne alkavat laajentua. Tästä syystä ihoa on hoidettava säännöllisesti. Hoitolassa tehtävissä ihonpuhdistuksissa huokosiin kertynyttä talia puhdistetaan mekaanisesti. Riitävällä ihon kuorinnalla saadaan ylimääräinen kuollut ihosolukko poistettua ihon pinnalta. Hoitolassa on mahdollista tehdä tehokkaampia kuorintoja, mutta myös ihon kuorinta kotihoidossa on välttämätöntä.
Ihon ikääntyessä iho veltostuu, ihossa olevat kollageeni- ja elastiinisäikeet vähenevät, jolloin iho ei ole enää niin napakka kuin nuorena. On syytä huomioida, että ihon pinnan veltostuessa, myös ihohuokoset ikäänkuin näyttävät suuremmilta. Ihohuokosten ihonpinnalla olevat aukot näyttävät suuremmilta, vaikka ihohuokonen ei välttämättä ole laajentunut. Ihon ikääntyessä onkin ihoa hoidettava ikääntyneen ihon, ihoa napakoittavilla ja kiinteyttävillä tuotteilla. Kun iho napakoituu, ihohuokoset näkyvät ihon pinnalla pienempinä.

Rasvaisen ihon kosteuttaminen
Ensinnäkin, on tärkeää erottaa rasvan ja kosteuden ero. Rasvaa iho osaa itse kehittää, ihon talineritys on ihon oma voitelumekanismi. Kuivassa ihossa talituotantoa on vähän, jos ollenkaan. Rasvainen iho taas omaa yliaktiiviset talirauhaset, jotka erittävät talia huomattavan paljon. Kosteutta ihot eivät osaa itse kehittää, joten kosteusvoiteiden käyttö on välttämätöntä, ihotyypistä ja ihon kunnosta riippumatta.
Monet rasvaisen ihon omaavat pelkäävät käyttää kosteusvoiteita, koska kuvittelevat sen lisäävän ihon rasvaisuutta. Etenkin öljymäisiä tuotteita vältellään jopa pakkomielteisesti. Tämä on kuitenkin aivan turhaa, ja lopulta jopa vahingollista iholle. Mikäli ihoa ei riittävästi kosteuteta, iho on ikäänkuin "stressitilassa" ja kehittää jatkuvasti lisää talia, eli rasvaisuutta, suojellakseen ihoa liialta kuivumiselta. Ihoa kuivattavat myös ulkoiset tekijät, kuten kuiva ilma, jolloin iholta haihtuu kosteutta.
Nykyään ihonhoitotuotteet ovat hyvin pitkälle kehittyneitä Rasvaiselle iholle löytyvät omat hoitotuotteet, joilla estetään ihon kuivumista. Monesti rasvaiset ihot saattavat olla myös kovin pintakuivia, jolloin iholle kertyy helposti tukkeumia, koska tali ei ikäänkuin pääse kuivan ihonpinnan läpi vapaasti nousemaan ihon pintaan. Lisäksi, ellei ihoa kuorita riittävästi, ihon pinnalle ja ihohuokosiin kertyy kuollutta ihosolukkoa. Tämä tuntuu ihon pinnalla karheutena ja se myös edesauttaa tukkeumien syntymistä.
Dermalogican tuotevalikoimasta löytyy kattavasti tuotteita ihon kosteuttamiseen, rasvaisuutta lisäämättä. Kosteussuihke, Multi Active Toner, on täysin nestemäinen, ikäänkuin janojuoma iholle. Muutama suihkautus aamuin illoin virkistää ja lisää ihon kosteutta, eikä tarvitse pelätä ihon rasvoittumista. Skin Hydrating Booster - tehoainebuusteri on myös täysin nestemäinen, superkosteuttava tehoseerumi, joka sitoo ihon pinnalle kosteutta. Voiteina meillä on huikeat Oil Control Lotion ja Active Moist. Oil Control Lotion kuuluu MediBac linjaan, joka on tarkoitettu aikuisiän näppyisyyteen ja rasvoittumiseen; nimensä mukaisesti se kontrolloi ihon öljyisyyttä, samalla kosteuttaen. Active Moist on myös öljytön, hieman kosteuttavampi vaihtoehto. Ihoa riittävästi kosteuttamalla pystytään tasapainottamaan ihon talituotantoa

Tunnisteet:
Active Moist,
Dermalogica,
ihon kosteuttaminen,
ihon tukkeutuminen,
ihotali,
kosteussuihke,
kosteusvoide,
Multi Active Toner,
Oil Control Lotion,
rasvainen iho,
Skin Hydrating Booster,
tukkeuma
lauantai 19. syyskuuta 2015
Face Mapping - ihoanalyysimenetelmä
Meillä Dermalogicalla on aivan erityinen ihoanalyysimenetelmä. Perinteisessä ihoanalyysissä ihot jaetaan neljään eri ihotyyppiin; kuiva iho, normaali iho, sekaiho ja rasvainen iho. Perinteisessä ihoanalyysimenetelmässä huomioidaan ainoastaan ihotyyppi, ihon kunnot on jätetty huomioimatta. Esimerkiksi rasvainen iho voi olla kovin öljyisen tuntuinen, todella kosteusköyhä, herkistynyt tai epäpuhdas. On selvää, että myös ihon kunto on huomioitava ihoa hoidettaessa. Ihon kunto myös vaihtelee esimerkiksi ilmaston vaihtelun myötä.
Dermalogica on lanseerannut ensimmäisenä ihonhoitosarjana tarkemman ihoanalyysimenetelmän. Face Mapping -ihoanalyysissä kasvot ja kaula on jaettu 14 eri alueeseen, jotka käydään analyysissä läpi yksitellen. Eri ihoalueilla on myös erilaisia huolia, joten tässä menetelmässä tulee huomoitua iho yksityiskohtaisesti. Monesti esimerkiksi rasvaisuus ja tukkoisuus tuntuvat erityisesti otsalla, nenällä ja leualla, kuivuus ja herkkyys taas poskilla.
Kun iho analysoidaan yksityiskohtaisesti, valitaan hoitotuotteet joka ihoalueelle erikseen. Joka alueen huolia hoidetaan juuri oikeanlaisilla tuotteilla, sekä kotihoidossa, että hoitolassa.

tiistai 8. syyskuuta 2015
Miksi kasvohoitoa suositellaan syksyllä?
Vaihtuvat vuodenajat luovat erittäin haasteelliset olosuhteet ihoille. Ihot joutuvat selviytymään monenlaisista haasteista, etenkin niiden erilaisessa vaihtelussa ihot ovat kovilla.
Kesällä aurinko kuivattaa ja "vahvistaa" ihon päällimmäistä kerrosta. Auringon valo kiihdyttää ihosolujen muodostusta, jolloin kuivaa, kuollutta solukkoa kertyy enemmän ihon pintaan. Lämpimän ilman aikaansaama hikoilu avaa ihohuokosia, ja ihon viiletessä huokoset supistuvat takaisin kiinni. Huokoset ikäänkuin "nappaavat" iholla olleen lian ja epäpuhtauden sisäänsä. Useat kertovat kesäaikana hieman laiminlyövänsä ihonhoitoa, elämän hektisyydestä ja erilaisista menoista johtuen. On siis selvää, että kesän päättyessä ihot ovat perusteellisemman kuorinnan ja puhdistuksen tarpeessa.
Syksyn myötä viilenevä ilma pienentää ilmankosteutta ulkona ja lämmityskausi kuivattaa sisäilmaa. Mitä pienempi ilmankosteus on, sitä enemmän iholta haihtuu kosteutta ympärillä olevaan ilmaan. Kesän aikaansaamien ihonhoidon haasteiden jälkeen tällaiset olosuhteet luovat uudenlaiset haasteet.
Vahva kerros kuollutta ihosolukkoa ihon pinnalla estää kosteuden huolellisen imeytymisen ihoon. Ihot ahavoituvat helposti, tuntuvat kiristävältä, kuivalta ja mahdollisesti jopa kirvelevältä. Vuodenaikojen vaihtuessa suositellaan perusteellisempaa, hoitolassa tehtävää, ihonhoitoa. Näin pystytään korjaamaan edellisen vuodenajan haasteiden aiheuttamat ongelmat ja ihoa vahvistetaan tulevan vuodenajan aiheuttamia harmeja vastaan.
Hoitolassa on käytössämme huomattavasti tehokkaampia tuotteita, kuin kotikäyttöön on asiakkailla saatavilla. Edelleen painotan erittäin huolellista kotihoitoa, päivittäin tapahtuva hoitaminen on iholle huomattavasti tärkeämpää. Perusteelliset hoidot hoitolassa tukevat hyvää kotihoitorutiinia, ja niillä saadaan paremmat tulokset ihonhoidossa. Kotihoitoa on huomattavasti mukavampi ja helpompi jatkaa perusteellisemmin puhdistetulle ja kosteutetulle iholle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)