Meillä suomessa kärsitään suuri osa vuodesta ilman kuivuudesta. Lämmityskausi on melko pitkä ja kuivattaa sisäilmaa, pakkasilma sydäntalvella on valtavan kuivaa. Ympärillä olevan kuivan ilman takia ihon kautta haihtuu valtavasti kosteutta, jolloin iho tuntuu kiristävältä, kuivalta, karhealta ja hilseilevältä. Itse huomaan ensimmäisenä huulissa ja käsissä syksyisin ilman kuivumisen. Talven myötä myös oma rasvainen ihoni kaipaa huomattavasti enemmän kosteutta kuin keällä ilmankosteuden ollessa huomattavasti suotuisampi ihoillemme. Myös rasvaista ihoa on siis tärkeä kosteuttaa riittävästi, usein toki eri tuotteilla kuin kuivaa ihoa. Veden juonnin tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, jotta elimistö ja näin ihokin saa riittävästi nestettä ylläpitääkseen optimaalista kosteustasapainoa. Myös ravinnosta saatavat hyvät rasvat ovat tärkeitä ihoakin hoitamaan, siemenet, pähkinät, öljyt ja esimerkiksi avokado ovat hyviä pehmeiden rasvojen lähteitä.
Terveellisistäkin elintavoista huolimatta ihomme kaipaavat hoitoa myös ulkoapäin. Oikein tehokkaasti ihoa kosteuttava kaksikko on Intensive Moisture Cleanser -kasvojen puhdistustuote (150ml 41,70€/295ml 64,70€) sekä Intensive Moisture Balance -kosteusvoide (15ml 18,30€/50ml 45,60€/100ml 73€). Intensive Moisture Cleanser on koostumukseltaan hyvin öljymäinen ja siitä jää iholle ihoa hoitavia lipidejä eli rasvamaisia aineita jo puhdistusvaiheessa. Iho tuntuu puhdistuksen jälkeen miellyttävän pehmeältä ja joustavalta, eikä ollenkaan kuivalta ja kiristävältä. Intensive Moisture Balance sisältää tehokkaasti kuivaa ja ravintoköyhää ihoa ravitsevan BioReplenish Complexin. Tämä ainutlaatuinen tehoaineiden yhdistelmä kosteuttaa ihoa pitkäkestoisesti, tilkitsee kosteuden ihoon sekä optimoi ihon barriäärin toimintaa jolloin iho on vastustuskykyisempi erilaisa kuivuuden aiheuttamia tulehdustiloja vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti