Kun Dermalogica lanseerasi uutuustuotteenaan jokin aika sitten silmänympärysnaamion, tuntui tuote erityisen luontevalta, vaikkakin harva on ymmärtänyt edes kaivata kyseistä tuotetta. Silmänympärysihomme on kuitenkin huomattavasti ohuempaa, herkempää sekä kuivempaa kuin iho muualla kasvoilla. Kasvoillemme käytämme naamioita säännöllisesti, mutta miksi juuri tuo alue, jolla ikääntymisen merkit tulevat ensimmäisenä näkyviin ja josta olemme erityisen huolissaan tulee hoidettua oleellisesti huonommin? Käytämme toki silmänympärysvoiteen, mutta kuinka olemme ajatelleet sen riittävän?
Olin innoissani, kun kuulin tästä tuotteesta, ja täysin itsekkäistä syistä. Ensimmäisen kerran tuotetta kokeiltuani olin valvonut edellisen yön melko myöhään ystäväni juhlissa. Illalla tapasin ystäväni kanssa ja hän kysyi ensimmäisenä: "Kuinka voit näyttää noin pirteältä?". Innostukseni tuotteesta nousi aivan uudelle tasolle, ja hymyillen ystävälleni totesin rakkauteni Dermalogicaa kohtaan. Jälleen menimme askeleen eteenpäin, ja kyseinen tuote on erityisen miellyttävän tuntuinen, helppo käyttää sekä metallisen annostelupään ansioista erityisen mielekkäällä tavalla viilentävän ja turvotusta alentavan tuntuinen. Hoidetaanhan tällä mahtavalla tuotteella parhaaseen mahdolliseen kuntoon tuo ihoalue, joka on erityisesti esillä ihmisiä silmiin katsellessamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti