Kollegan kanssa olisi toki ihanteellista tehdä kaikenlaisia hoitoja toisillemme, usein kuitenkin työpäivät menevät työn touhussa, ja useimmiten ainakin jommalla kummalla on asiakas hoidossa, mikä on tietenkin mahtava asia! Pääsin kuitenkin kerran kokeilemaan kollegani tekemää aromaattista selkähierontaa kesken työpäivän, ja se olikin mielettömän ihana rentoutushetki keskellä pitkää työpäivää. Aromaattisessa selkähieronnassa hierotaan aromaattisilla öljyillä hoidon vaikutusta tehostaen koko selkä, niska-hartiaseutu, kädet ja käsivarret sekä lopuksi hieman päätä. Mielestäni erityisen miellyttävää oli, kun koko hoidon ajan oli lämmin, paksu peitto jalkojeni päällä ja hieronnan aikana usein pyyhe "peittona" sillä aluella mitä ei juuri sillä hetkellä käsitelty. Lopuksi koko selän päälle levitettiin vielä ihanan lämmin hoitoöljy sekä lämmin pyyhe ja nämä peiteltiin peitolla ja pää hierottiin lämmön hoitavan vaikutuksen aikana. Ainakin minunlaiselle jatkuvalle palelijalle ja kylmyydestä kärsivälle oli tämä ihanan lempeä ja lämmittävä hoitomuoto.
Blogissani paneudun ihonhoitoon, erilaisiin ihon ja ihonhoidon haasteisiin ja niiden ratkaisemiseen. Jokainen iho on yksilöllinen ja näin ollen vaatii erilaista hoitoa. Intohimoni ihonhoitoon syttyi viimeistään löydettyäni tehokkaan Dermalogica-ammattikosmetiikkasarjan.
keskiviikko 29. tammikuuta 2020
Ihanaa hemmottelua aromaattisella selkähieronnalla kesken työpäivän, parasta työhyvinvointia!
Meitä on hoitolassamme tällä hetkellä kaksi tekijää, Sari Rajala valmistui kosmetologiksi keväällä 2019 ja on siitä asti palvellut asiakkaita iloisesti hoitolassani. Asiakkaat usein kyselevätm käynkö itse jossakin hoidoissa, tai hoitelemmeko usein hoitolallani kollegani kanssa toisiamme. Usein tähän vastaan, että ihan liian vähän tulee itselleen hoitoaikoja varattua, lähes kaiken kun pystyy itse itselleen tekemään, hoitotuotteet ja laitteet kun on myös itsellä olemassa. Kaikkein helpointa ja nopeinta on siis itse hoidot itselleen tehdä, vaikkakaan siinä ei samaan nautintoon pääse kuin toisen käsittelyssä. Sen sijaan muilla keinoin pidän itsestä huolehtimista todella tärkeänä ja isona tekijänä osana työhyvinvointia sekä työssä jaksamista, harrastan säännöllistä liikuntaa, syön monipuolisesti ja terveellisesti, säännolliset hierojakäynnit olen viimeiset muutaman vuoden korvannut kalevalaisella jäsenkorjauksella. Tämä , tai nämä kaikki yhdessä, ovat osoittautunut todella toimivaksi hoitomuodoksi itselleni, en edes muista koska olisi niska-hartiajumeja tai muita vaivoja ollut viimeksi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti