Nyt olemme saaneet vihdoin nauttia lämpimistä ja aurinkoisista keleistä. Ihonhoidon kannalta erityisen tärkeää näillä keleillä on muistaa huolehtia aurinkosuojasta ja muistaa myös lisäillä sitä päivän mittaan. Useimmissa päivävoiteissa onkin jo nykyisin korkeat suojakertoimet itsessään, mikä luo hyvän suojan aamupäivän tunneille. Mikäli ulkoilee runsaasti päivän mittaan, kannattaa suojakertoimia lisäillä vähintään parin kolmen tunnin välein.
Toinen tärkeä seikka on muistaa huolehtia riittävästä ja tehokkaasta ihon puhdistuksesta. Hikoilemme normaalia enemmän myös kasvoista, jolloin kasvoilla olevat talirauhaset avautuvat ja nappaavat herkemmin sisäänsä kaikenlaista epäpuhtautta ihon pinnalta, kuona-aineet, hiki, pienhiukkaset ympärillä olevasta ilmasta sekä epäpuhtaudet esimerkiksi käsillä kasvojen koskettelusta ovat tällaisia. Näin ollen iholle tulee herkemmin tukkeumia ja näppyisyyttä. Iho on siis erityisen tärkeää puhdistaa huolellisesti aamuin illoin, jotta saadaan minimoitua iholle kertyvät epäpuhtaudet. Aurinko myös kiihdyttää ihosolujen uudelleenmuodostusta, mikä paksunnuttaa ihoa kun kuollutta solukkoa kertyy enemmän ihon pintaan. Säännöllisestä ihon kuorinnasta on siis myös tärkeä huolehtia. Tähän tarkoitukseen sopii erinomaisesti esimerkiksi päivittäiseen käyttöön tarkoitettu mikrokuorinta Daily Microfoliant, joka äärimmäisen hellävaraisesti, mutta tehokkaasti kuorii ihon pinnalta kuollutta ihosolukkoa. Tuote on todellakin niin hellävarainen, että sitä voi huoletta käyttää päivittäin.
Auringolla on myös ihoa kuivattava vaikutus, jolloin on tärkeää muistaa lisätä kosteuttavia tuotteita ihonhoitorutiiniin. Esimerkiksi Multi Active Toner ja Circular Hydration Serum ovat kuin janojuomaa auringon kuivattamalle iholle.