keskiviikko 30. heinäkuuta 2025

Helteiden vaikutus iholle ja vinkit ihonhoitoon

Nyt olemme saaneet vihdoin nauttia lämpimistä ja aurinkoisista keleistä. Ihonhoidon kannalta erityisen tärkeää näillä keleillä on muistaa huolehtia aurinkosuojasta ja muistaa myös lisäillä sitä päivän mittaan. Useimmissa päivävoiteissa onkin jo nykyisin korkeat suojakertoimet itsessään, mikä luo hyvän suojan aamupäivän tunneille. Mikäli ulkoilee runsaasti päivän mittaan, kannattaa suojakertoimia lisäillä vähintään parin kolmen tunnin välein. 

Toinen tärkeä seikka on muistaa huolehtia riittävästä ja tehokkaasta ihon puhdistuksesta. Hikoilemme normaalia enemmän myös kasvoista, jolloin kasvoilla olevat talirauhaset avautuvat ja nappaavat herkemmin sisäänsä kaikenlaista epäpuhtautta ihon pinnalta, kuona-aineet, hiki, pienhiukkaset ympärillä olevasta ilmasta sekä epäpuhtaudet esimerkiksi käsillä kasvojen koskettelusta ovat tällaisia. Näin ollen iholle tulee herkemmin tukkeumia ja näppyisyyttä. Iho on siis erityisen tärkeää puhdistaa huolellisesti aamuin illoin, jotta saadaan minimoitua iholle kertyvät epäpuhtaudet. Aurinko myös kiihdyttää ihosolujen uudelleenmuodostusta, mikä paksunnuttaa ihoa kun kuollutta solukkoa kertyy enemmän ihon pintaan. Säännöllisestä ihon kuorinnasta on siis myös tärkeä huolehtia. Tähän tarkoitukseen sopii erinomaisesti esimerkiksi päivittäiseen käyttöön tarkoitettu mikrokuorinta Daily Microfoliant, joka äärimmäisen hellävaraisesti, mutta tehokkaasti kuorii ihon pinnalta kuollutta ihosolukkoa. Tuote on todellakin niin hellävarainen, että sitä voi huoletta käyttää päivittäin.

Auringolla on myös ihoa kuivattava vaikutus, jolloin on tärkeää muistaa lisätä kosteuttavia tuotteita ihonhoitorutiiniin. Esimerkiksi Multi Active Toner ja Circular Hydration Serum ovat kuin janojuomaa auringon kuivattamalle iholle.

maanantai 17. maaliskuuta 2025

Kiinteyttä kasvoille bt-nano -mikrovirtalaitteella

Minulta usein kysytään mikä on lempihoitoni tehdä, mielekkäintä on vaihtelevat päivät, erilaiset hoidot ja ennen kaikkea upeat ihmiskohtaamiset! Yksi ihanin hoito tehdä on kuitenkin bt-nano -laitteella tehtävä kiinteytyshoito kasvoille, hoidon välittömät vaikutukset ja asiakkailta saatu hyvä palaute hoidosta ovat upeita. Käytän laitetta päivittäin työssäni ja useat asiakkaat käyvät säännöllisesti ylläpitohoidoissa. Alkuun on suositeltavaa tehdä n.3-6 kerran sarjahoito 1-2 kertaa viikossa jolla saavutetaan näkyvät ja tuntuvat tulokset ja tämän jälkeen ylläpitohoidoissa suositeltava väli on neljästä kuuteen viikkoa.

Bt-nano -laite hyödyntää mikrovirtaa, joka on matalatasoista sähkövirtaa, tämä kuvaa kehon omaa luonnollista virtaa jota useimmin emme aisti. Mikrovirta aikaansaa lihasten supistumisen tai liikkeen. Mikrovirta onkin yksi kaikkein suosituimmista hoitomuodoista ikääntyneelle iholle, tulokset tehostuvat jokaisella hoitokerralla ja ovat välittömästi tunnettavissa. 

Mikrovirran hyödyt ovat lihasten kiinteyttävä ja napakoittava vaikutus lihaksia uudelleenkouluttamalla, sekä kollageenin ja elastiinin luonnollisen tuotannon lisääntyminen. Hoito kiihdyttää veren- sekä lymfanesteenkiertoa sekä ihosolujen uudelleenmuodostumista. Laitteella tehtävä kiinteytyshoito voidaan mainiosti yhdistää kasvohoitoon, mutta yhtähyvin sitä voidaan tehdä myös yksistään. Useimmat asiakkaat käyvät joko kasvohoidoissa muutamia kertoja vuodessa ja kiinteytyshoitoa tehdään aina kasvohoitojen välissä tai sitten jokaisella hoitokerralla yhdistetään kiinteytyshoito kasvohoitoon.